Lucinda Riley : Kadonnut sisar

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar vie lukijan salaisuuksien ja etsintöjen täyttämälle matkalle halki eri aikakausien ja mantereitten. Seitsemännen sisaren mysteeri kietoutuu rakastetun Seitsemän sisarta -sarjan värikkäisiin kohtaloihin.
Seitsemännen sisaren arvoitus
Lucinda Rileyn rakastetun romaanisarjan seitsemännessä osassa Kadonnut sisar on tullut vihdoinkin aika kertoa puuttuvan sisaren, Meropen, tarina.
D'Aplièsen sisarukset suunnittelevat adoptioisänsä muistojuhlaa, johon he haluaisivat mukaan myös kadoksissa olevan sisarensa. Hänen olinpaikastaan löytyneet uudet johtolangat vievät aluksi uusiseelantilaiselle viinitilalle, mutta melko pian alkaa vaikuttaa siltä, ettei seitsemäs sisar tahdo tulla löydetyksi.
Vuonna 1920 Irlannin West Corkissa puhaltavat vapaudenkaipuiset tuulet, joiden tuiverrukseen Nuala Murphy ripustaa pyykkiä kuivumaan. Nualan perheen maatila on IRA:n salainen turvatalo, ja vaatteet kuuluvat brittihallintoa vastaan taisteleville miehille. Samalla narulla liehuvat myös Nualan sulhasen paidat. Kun Nuala pestataan yllättäen brittiperheen sodassa rampautuneen pojan avustajaksi, hänelle avautuu toisenlainen rooli hallinnonvastaisessa taistelussa. Nualan rohkea sydän osaa varautua vaaroihin, mutta ei uuteen ystävään.
Kadonnut sisar -romaanissa sisarukset Maia, Ally, Tähti, CeCe, Tiggy ja Electra avaavat salaisuuksien solmuja ja vievät jälleen huikaisevalle matkalle Tyynen valtameren tuliperäisiltä saarilta aina Irlannin smaragdinvihreille nummille asti.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Lucinda Riley |
Muut tekijät | Translated by: Hilkka Pekkanen and Tuukka Pekkanen Cover design or artwork by: Laura Noponen |
Teoksen nimi | Kadonnut sisar |
Alkuteos | The Missing Sister |
Takateksti | Lucinda Rileyn rakastetun romaanisarjan seitsemännessä osassa Kadonnut sisar on tullut vihdoinkin aika kertoa puuttuvan sisaren, Meropen, tarina. D'Aplièsen sisarukset suunnittelevat adoptioisänsä muistojuhlaa, johon he haluaisivat mukaan myös kadoksissa olevan sisarensa. Hänen olinpaikastaan löytyneet uudet johtolangat vievät aluksi uusiseelantilaiselle viinitilalle, mutta melko pian alkaa vaikuttaa siltä, ettei seitsemäs sisar tahdo tulla löydetyksi. Vuonna 1920 Irlannin West Corkissa puhaltavat vapaudenkaipuiset tuulet, joiden tuiverrukseen Nuala Murphy ripustaa pyykkiä kuivumaan. Nualan perheen maatila on IRA:n salainen turvatalo, ja vaatteet kuuluvat brittihallintoa vastaan taisteleville miehille. Samalla narulla liehuvat myös Nualan sulhasen paidat. Kun Nuala pestataan yllättäen brittiperheen sodassa rampautuneen pojan avustajaksi, hänelle avautuu toisenlainen rooli hallinnonvastaisessa taistelussa. Nualan rohkea sydän osaa varautua vaaroihin, mutta ei uuteen ystävään. Kadonnut sisar -romaanissa sisarukset Maia, Ally, Tähti, CeCe, Tiggy ja Electra avaavat salaisuuksien solmuja ja vievät jälleen huikaisevalle matkalle Tyynen valtameren tuliperäisiltä saarilta aina Irlannin smaragdinvihreille nummille asti. |
SKU | P-KADO-D4756D |
Avainsanat | adoptiolapset, aikatasot, britit, etsintä, irlantilaiset, kadonneet, piiloutuminen, sisarukset, siskot, soluttautuminen, vastarintaliikkeet, irlanti, uusi-seelanti, vastarintaliikkeet |