Mae Korvensivu : Clownfish Twister 2
Uuden suomalaisen mangasarjakuvan syksyllä 2018 aloittaneen Clownfish Twisterin toinen osa jatkaa keväällä 2019 Marun ja Renin tarinaa. Aloitusosassa kaverukset olivat tavanneet uudelleen parin vuoden erossaolon jälkeen. Vanhaan kouluunsa palanneessa Marussa oli kuitenkin tapahtunut täysin odottamattomia muutoksia. Hänestä oli tullut - tyttö!
Toiseen osaan tultaessa Marun salaisuus on jälleen tahattomasti paljastunut, mutta yllättäen näyttää siltä, ettei se olekaan niin paha juttu kuin hän kuvitteli. Ongelmia kuitenkin riittää: Marun ja Renin on keksittävä keino Marun naiseuden piilottamiseen, kun kuumottavat uimatunnit lähestyvät. Renin hämmentävät tunteet Marua kohtaan vain voimistuvat Marun alkaessa ilmestyä hänen uniinsakin. Tunne ei jää yksipuoliseksi, vaan "veljien välinen" läheisyys käy yhä intensiivisemmäksi. Romanttisen jännitteen ohella alkaa Marun muuttumisen taustalta paljastua lisää kummastuttavia asioita.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Mae Korvensivu |
Teoksen nimi | Clownfish Twister 2 |