Maija Larmola & Antti Larmola : Tiikerihevonen ja muita juttuja Kukkulan korttelista

Tiikerihevonen ja muita juttuja Kukkulan korttelista vie lukijat 1800-luvun lopun Helsinkiin, eläväiseen Kukkulan kortteliin. Upea kuvitus ja elämänmakuinen lähihistoria tempaa mukaansa aikaan, jolloin kaupungin kadut ja pihat olivat täynnä tarinoita.
Kenelle: Lapsille ja nuorille
Kansainvälisiäkin lastenkirjapalkintoja saanut Kukkulan kortteli -sarja saa jatkoa. Nyt kerrotaan muutaman perheen elämästä 1800-luvun lopun Helsingissä, jossa kuvitteellinen Kukkulan kortteli oli monen kaupunkilaisen kotipaikka vuonna 1899.
Kirja tarjoaa lapsille ja nuorille lukijoille elämänmakuisen matkan lähihistoriaan. Tarinat vievät lukijansa kaupunkilaisten arkeen ja juhlaan; kaduille, pihoille, keittiöihin ja saleihin, retkelle Korkeasaareen ja leikkihetkiin tarinaperheiden lasten kanssa.
Tarinoihin limittyvät myös ajan aatteet, kielipolitiikka, elämä eri kaupunginosissa ja eri yhteiskuntaluokissa sekä Helsingin kehittyminen kaupunkina. Ajan tapahtumia ja ilmiöitä taustoitetaan tarinoiden lisäksi tieto-osalla. Upea, yksityiskohtainen kuvitus tukee elävää tekstiä ja antaa mielikuvitukselle vauhtia. Teos vetoaa myös aikuisiin, asumisen ja elämisen historiasta kiinnostuneisiin lukijoihin.
Elämästä entisajan Helsingissä kertovat myös Kukkulan kortteli. Kaupungin kaksi vuosisataa (1987), Kesätukka (1990), Monosukka (1992) ja Jenkkikassi (1998).
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Maija Larmola & Antti Larmola |
Muut tekijät | Leena Lumme & Antti Larmola |
Muut tekijät | Kuvittaja: Leena Lumme |
Teoksen nimi | Tiikerihevonen ja muita juttuja Kukkulan korttelista |
SKU | P-TIIK-B56E6F |