Måns Gahrton : Eva ja Adam : ollako vai eikö olla - yhdessä
Alkaen 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-EVA--85B8A4

Eva ja Adam avaavat ensirakkauden monimutkaisia tunteita, kun suhde tuo mukanaan yhtä aikaa iloa ja uusia haasteita arkeen.
Kenelle: Yli 10-vuotiaille nuorille
Eva ja Adam ovat löytäneet toisensa. He ovat nyt yhdessä, eivät enää vain kavereita. Ensimmäiset tapaamiset saavat sydämen hakkaamaan ja ensimmäinen oikea suudelma maistuu makeammalta kuin jäätelö ja kuumat vadelmat.
Aluksi kaikki on ihanaa, mutta seurustelussa on myös omat vaikeutensa. Eva ei ole kiinnostunut Adamin harrastuksista, jalkapallosta ja kitaransoitosta. Adam puolestaan pahoittaa mielensä, kun Eva alkaa harrastaa näyttelemistä eikä ehdi enää tavata häntä yhtä usein kuin ennen. Eva viihtyy hyvin Hamletia näyttelevän Sebastianin kanssa. Toisaalta Adamkin käy elokuvissa Mian kanssa. Mustasukkaisuus kalvaa Evaa ja Adamia, ja he alkavat riidellä. Miten voikin riitaantua sellaisen kanssa, josta pitää niin paljon? Miksi on niin vaikeaa pyytää anteeksi?
Kirjailija Måns Gahrton ja kuvittaja Johan Unenge kertovat lämpimästi ja hauskasti ensirakkauden monimutkaisista kuvioista.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Måns Gahrton |
| Teoksen nimi | Eva ja Adam : ollako vai eikö olla - yhdessä |
| Alkuteos | Eva & Adam : att vara eller inte vara - ihop |
| SKU | P-EVA--85B8A4 |