Marc Eliot : Clint Eastwood : viimeinen cowboy
Kuinka pitkänhuiskeasta, ujosta ja jazzia rakastavasta lamavuosien kasvatista sukeutui elokuvataivaan Oscar-palkittu kiintotähti - yksi maailman suosituimmista näyttelijöistä, ohjaajista ja tuottajista"
Amerikkalaisen Clint Eastwoodin (s. 1930) roolihahmo 1950- ja 60-lukujen taitteen Lännen tie -televisiosarjassa ennakoi jo italialaisen Sergio Leonen lännenelokuvien harvakseltaan replikoivaa, tiukkailmeistä päähenkilöä. Spagettiwesternien eurooppalaisen menestyksen kautta "mies ilman menneisyyttä" alkoi saada nimeä myös kotimantereellaan. Yleisön rakastama mutta kriitikoiden halveksima kunnianhimoinen Eastwood halusi jo uransa alkuaikoina ohjata omiakin elokuviaan. Ohjaajaveteraani Don Siegelin kovaksikeitetty Likainen Harry (1971) avasi tietä Eastwoodin taloudellisesti riippumattomalle uralle, ja oman Malpaso-tuotantoyhtiön perustaminen antoi vapaat kädet oppi-isänsä omaehtoiselle tarkkailijalle.
John Waynen, Paul Newmanin ja Steve McQueenin kaltaisten miehisten miesten arkkityyppien rinnalle nostettu Eastwood on vakuuttanut myös herkemmissä ohjaus- ja näyttelijäsuorituksissaan. Kaikkien roolihahmojen taustalta löytyy kuitenkin todellisuuspintaa yksityisyyttään tiukasti suojelevasta tosielämän cowboysta itsestään. Ensi toukokuussa 80 vuotta täyttävän kymmenien elokuvien veteraanin tuotannollinen putki on jatkunut voittoisana aina näihin päiviin saakka.
Kahdella kuvaliitteellä varustettu, täydellisen filmografian sisältävä Clint Eastwood on jokaisen leffafriikin toivetietokirja. New York Timesin bestselleristi Marc Eliotin henkilökuva tarjoaa myös kulissientakaisia kohunäkymiä maestron myrskyisiin naissuhteisiin ja niiden poikimiin oikeudenkäynteihin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Marc Eliot |
Teoksen nimi | Clint Eastwood : viimeinen cowboy |
Alkuteos | American rebel : the life of Clint Eastwood |
SKU | P-CLIN-BB693D |
Avainsanat | elämäkerrat, elokuvaohjaajat, elokuvanäyttelijät, elokuvatuottajat |