Maria Rolnikaite : En voi vaieta

Me olemme lukeneet Anne Frankista emmekä voi unohtaa häntä. Tässä on toinen hänen kaltaisensa, hänen ikäisensä tyttö, joka kotikaupungissaan Vilnassa kertoi päiväkirjalleen nuoren elämän iloisista tapahtumista. Sitten hän koki kauhun: hirveät uutiset, sodan, eron vanhemmista, elämän ghetossa, umpeen muurattujen katujen sokkeloissa. Maria ei luopunut muistiinpanoistaan. Pienille paperilapuille hän teki tunnontarkkoja merkintöjä. Keskitysleirillä hän jatkoi kirjoittamista — sementtisäkkien riekaleisiin. Kun paperi loppui, hän opetteli asiat ulkoa, painoi ne verikirjaimin mieleensä. Muistamisen halu auttoi häntä kestämään, säilyttämään elämänhalunsa silloinkin, kun kauhea hetki läsnäolevana tuntui parhaimmalta.

«Yö matelee hitaasti. Olkoon niin. Kunpa aika pysähtyisi. Ei tulisi aamua. Ei tarvitsisi kuolla.»

Sodan jälkeen Maria Rolnikaite palasi kotikaupunkiinsa, tapasi isänsä ja sisarensa. Nykyään hän on naimisissa ja asuu Leningradissa. Kirjansa hän sai valmiiksi 1946. Se on ilmestynyt venäjän, liettuan, heprean ja uusheprean kielillä ja julkaistaan paitsi suomeksi myös ranskaksi, italiaksi, japaniksi ja latviaksi.