Maria Turtschaninoff : Helsingin alla
Jo pienestä saakka Alva on kontrolloinut ympäristöään. Hän on rekisteröinyt mieleensä kaikki mahdolliset pakoreitit kotikortteleissaan, hän on mestari piiloutumaan ja tarkkailemaan muita. Mutta Alva ei tajua, miksi hän on erilainen kuin muut. Alva ei myöskään tiedä mitään kolmesta ensimmäisestä vuodestaan.
Siksi hänen epäilyksensä eivät herää, kun karismaattinen nuori mies, Nide, etsii hänet käsiinsä. Hätkähdyttävän komea Nide haluaa näyttää Alvalle, mihin tyttö oikein kuuluu: synnyinkaupunkiinsa joka sijaitsee Helsingin alla.
Kun Alvan rinnakkaisluokalla oleva Joel näkee Alvan katoavan maan alle, hänen on pakko seurata perässä. Yhdessä he joutuvat järisyttäviin seikkailuihin, joissa heidän pitää taistella pahuutta ja aikaa vastaan.
Nykypäivän sykkivä Suomi kohtaa kansanperinteen tarinassa, jossa rakkaus ja luottamus punnitaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Maria Turtschaninoff |
Muut tekijät | Marja Kyrö |
Teoksen nimi | Helsingin alla |
Alkuteos | Underfors |
SKU | P-HELS-1BA371 |