Mariia Niskavaara : Ester, teurastaja
31,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ESTE-454746

Mariia Niskavaaran esikoisromaani on groteski ja oivaltava tarina lihasta, lisääntymisestä ja kuolemasta, jossa deadpan-komiikka kohtaa syvät inhimilliset tarpeet.
Kenelle: aikuisille
Esikoiskirjailijan groteski ja oivaltava romaani lihasta, lisääntymisestä ja kuolemasta.
Jo lapsena Ester harjoittelee vanhempiensa lihakaupan ulkopuolella: hän työntää vauvanuken mekkonsa alle, vaappuu ja ponnistaa, kunnes nukke kolahtaa hämmentyneiden asiakkaiden eteen asvaltille. Myöhemmin Esterin elämään astuu Keinosiementäjä, mutta lasta ei vain kuulu.
Ester on teurastajana luonnonlahjakkuus, hän ymmärtää lihan kieltä. Työ ei kuitenkaan riitä, sillä Esteriä polttaa halu lisääntyä. Tarina Esterin elämästä kasvaa absurdin ja groteskin rajalla kieppuvaksi deadpan-komediaksi, joka nostaa palan kurkkuun.
”Kohtu oli tietenkin hirvittävä, Ester oli päätellyt äitinsä äänensävystä. Se oli pimein paikka maailmassa. Kohdussa oli varastossa maailman alkuperäinen tosipimeys, se, joka oli onnistunut pujahtamaan elävän kudoksen suojaan auringon ensimmäisen kerran kivutessa taivaanrantaan maailman alussa. Sieltä se jatkoi matkaansa sukupolvelta sukupolvelle, kääri aina uudet lihat ympärilleen.”
Esikoiskirjailija Mariia Niskavaara on lakonisuudessaan Aki Kaurismäen, Daniil Harmsin ja E.L. Karhun hengenheimolainen, jonka kuva ihmisestä ja ihmisen tarpeista on vinksahtanut mutta täsmällinen.
Mariia Niskavaara (1988) on syntyjään valkeakoskelainen kirjailija ja tietää, millaista on kasvaa pienessä tehdaskaupungissa. Hän valmistelee Turun yliopistossa väitöskirjaa, joka käsittelee lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikkaa. Salaisuutensa hän kertoo vain kissoilleen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Mariia Niskavaara |
| Teoksen nimi | Ester, teurastaja |
| SKU | P-ESTE-454746 |
| Avainsanat | absurdi, kaipaus, kasvaimet, lapsettomuus, liha, lisääntyminen, naiset, tehtaat, teurastamot, työntekijät |