Marinella Himari : Erältä, eräistä

24,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ERAL-22BCDF
Katso kaikki vaihtoehdot

Yhtä aikaa ajaton ja kantaaottava, tunnelmallisista luontokuvista ja lastumaisista tarinoista yhdeksi pitkäksi kertomukseksi nivoutuva teos on tuore tuulahdus suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Samalla se on tarina ihmisistä, joita kirjoittaja on kohdannut elämänsä poluilla, sillä heistä me aina lopulta kerromme. He lopulta ovat niitä, jotka ovat muovanneet meistä sen, keitä me olemme.

Retkeilytoimittajan, valokuvaajan ja kalanaisen luontoa ylistävässä Erältä, eräistä -teoksessa kuvaillaan vuodenkierron mukaan kulkevissa tarinoissa erityisesti luonnon kauneutta. Kertomusten sisällä kulkee hento säie, joka tarina tarinalta vahvistuu, rakkaudesta ja toivosta, uudesta alusta.

Marinella “Monni” Himari on syntynyt Hämeenlinnassa vuonna 1985. Hän työskentelee retkeilytoimittajana ja luontokuvaajana ja asuu Pohjois-Norjan Lakselvissa. Erältä, eräistä on hänen esikoiskirjansa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMarinella Himari
Teoksen nimiErältä, eräistä
Avainsanatluonto, retkeily, kalastus, eräretkeily, vaellus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja