Maritta Lintunen : Heijastus

Alkaen 3,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HEIJ-7C2640
Katso kaikki vaihtoehdot

Yksi toukokuinen lauantai hiljaisessa pikkukaupungissa. Miehen ja kahden eri-ikäisen naisen historiat punoutuvat yhteen omituisia teitä, kun jokainen heistä ajautuu tekemään tiliä tekojensa, menneisyytensä ja valintojensa kanssa.

Yliopistourallaan menestynyt Tuomas irrottautuu äkkiriuhtaisulla työkiireistään. Hän palaa jo vuosia sitten hylkäämiinsä kotimaisemiin Mäntyjärven pikkukaupunkiin ja aikoo etsiä käsiinsä ihmisen, jolle on mielestään jäänyt velkaa vähintään kiitoksen. Tietämättään hän samalla sysää liikkeelle kokonaisen tapahtumien ketjun.

Samaiselle muuttovirtojen näivettämälle paikkakunnalle saapuu vastentahtoisesti myös Suvi myydäkseen vanhempiensa ruokkoamattoman järvenrantatontin. Lapsuudenmaisema alkaa yllättäen heijastaa näkyviin Suvin minuuden jo kauan sitten unohduksiin painuneita puolia. Myös Tuomakseen liittyvät muistot pyrkivät väkisin tietoisuuteen.

Saara, kaupungin salaisuuksiin perehtynyt kuusikymppinen parturikampaaja, tuntee asiakaskuntansa kiemuraiset mielijohteet. Kenelläkään ei sen sijaan ole aavistustakaan Saaran sisäisestä maailmasta ja hänen pakkomielteisestä unelmastaan.

Heijastus on vahvatunnelmainen, moniääninen ja herkkävaistoinen ihmissuhderomaani epäsovinnaisista sidonnaisuuksista, mielen vapaudesta ja vankeudesta. Kolmen kertojan toisistaan kimpoilevat tarinat muodostavat heijastusten ja vastaheijastusten sarjan, lopulta myös itsensä peilikuvan.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMaritta Lintunen
Teoksen nimiHeijastus
SKUP-HEIJ-7C2640
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja