Marjo Liukkonen : Teloitusjonossa : Hennalan miesvankien kohtalot 1918-1919

22,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TELO-BB1488

Vappuna 1918 saksalaissotilaat kokosivat noin 18 000 punavankia Hennalan vankileirille. Sisällissota oli päättynyt valkoisten voittoon, ja seuraavaksi päätettäisiin vankien kohtalosta. Lahden vankileiri oli tuolloin Suomen suurin, ja saksalaiset kutsuivat sitä keskitysleiriksi.
Teloitusjonossa näyttää keskitysleirin raadollisen todellisuuden. Vangit viruivat ahtaissa selleissä olemattomalla ravinnolla, ja vartijat hakivat jatkuvasti miehiä ammuttaviksi. Hennalan vankien joukossa oli niin sirkustaiteilijoita, kansanedustajia kuin kansainvälisiä seikkailijoitakin.
Ensimmäinen Hennalan vankileirin miesvankeihin keskittyvä teos perustuu arkistodokumentteihin, päiväkirjoihin, muistelmiin ja kirjeisiin. Riveiltä kuuluu keskitysleirin vankien monet äänet.

ytt Marjo Liukkonen on toiminut tutkijana, päätoimittajana ja opettajana. Häneltä on ilmestynyt Hennalan naismurhat 1918, joka herätti viime vuonna paljon keskustelua. Hennalan leirillä kärsineitä miehiä oli myös Liukkosen omassa suvussa.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMarjo Liukkonen
Teoksen nimiTeloitusjonossa : Hennalan miesvankien kohtalot 1918-1919
Kielisuomi
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja