Mark Blyth : Talouskuri

Talouskuri on vaikuttanut merkittävästi Euroopan ja Suomen talouspolitiikkaan finanssikriisin jälkeen. Mark Blyth pureutuu ilmiön taustoihin ja seurauksiin talouden ja yhteiskunnan kannalta.
Suomalaiset nielevät talouskurin vapaaehtoisesti, mutta muille sitä syötetään väkisin Suomessa ja Euroopassa noudatetaan 2000-luvun finanssikriisin jälkimainingeissa ankaraa talouskuripolitiikkaa.
Kansalaiset on saatu uskomaan, että julkinen talous on kestämättömän suuri, ja siksi valtio elää yli varojensa ja velkaantuu. On siis leikattava julkisista menoista ja vähennettävä velkaa. Lisäksi vientiteollisuuden kilpailukyvyn nimissä alennetaan kotimarkkinoiden palkkoja ja hintoja. Tämän pitäisi kääntää talous jälleen kasvuun. Ikävä kyllä näin ei käy.
Brownin yliopiston professori Mark Blyth osoittaa, ettei talouskuri lisää kasvua tai sen mahdollisuuksia. Pikemminkin se on historian saatossa vain rikastuttanut superrikkaita ja kärjistänyt eriarvoisuutta.
Euroopassa talouskuria ja valtiontalouden vakautta tarvitaan liian suureksi kasvaneen pankkijärjestelmän pitämiseksi pystyssä. Sen varjolla voidaan myös toteuttaa talousliberalistien ikiaikainen haave eli purkaa demokraattisesti ohjattu valtio. Siksi talouskuri on mitä vaarallisin oppi.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Mark Blyth |
Muut tekijät | Hannu Laurila |
Muut tekijät | Kääntänyt: Hannu ym. Laurila |
Teoksen nimi | Talouskuri |
SKU | P-TALO-6D4806 |
Avainsanat | julkinen talous, finanssikriisit, talous, valtiontalous, talouskuri, talouspolitiikka |