Mark Twain : Koiranelämää

Mark Twainin kulkurikertomus »Koiranelämää», joka ilmestyi ensimmäisenä alkukielisenä painoksena 1872, liittyy kiinteästi kirjailijan omiin, kirjoihin elämänvaiheisiin. Oltuaan luotsina Mississippi-joella ja osallistuttuaan sisällissotaan Twain pääsi veljensä Orion Clemensin yksityissihteeriksi tämän saatua hallinnollisen toimen Nevadan territoriossa. Työ osoittautui kuitenkin pian kannattamattomaksi, ja Twain — silloin vielä Samuel Clemens — alkoi työskennellä kaivosmiehenä. Vapaaaikoinaan hän kirjoitteli sanomalehtiin pieniä kertomuksia ensin nimimerkillä Josh ja sitten, saatuaan toimittajan paikan, salanimellä Mark Twain. Julkaistuaan tarinan hyppivästä sammakosta Twain matkusti 1866 Havaijille The Sacramento Unionin kirjeenvaihtajana, ja juuri tuolle retkelle onkin omistettu »Koiranelämää»-teoksen loppupuoli.

Veijaritarinan aloittaa kuvaus vaudevilliinaksi paisuvasta matkasta, joka ylittää St. Josephista Missourista pölyistä Carson Cityyn, Nevadaan. Mutta mielenkiintoisimmaksi muodostuu kuitenkin teoksen laaja keskimmäinen jakso, joka kertoo eräästä sangen kiintoisasta vaiheesta Lännen historiassa: Nevadan kulta- ja hopeakuumeen synnystä, kehityksestä ja huipentumisesta. Tämän kiihkeän tarinan lomassa Twain kuvailee myös niitä omaelämäkerrallisia tapahtumia, joiden johdosta hänestä tuli lehtimies.

Muistelmateos tämä rönsyilevä kertomus ei sanan varsinaisessa mielessä ole. Siinä on kyllä paljon totta: juonen loimina ovat kirjoittajan omat vaiheet, kuvatut ihmiset ja pikku tapahtumat ovat nekin ilmeisesti nähtyjä. Mutta kaikki näitä aineksia Twain on käsitellyt erittäin mielivaltaisesti päästäkseen humoristiseen, lukijaa hauskuttavaan lopputulokseen. Tekijän oman, inhimillisen ja lämpimän huumorin ohella kajahtelee tästä kirjasta myös Villin Lännen raju nauru, jonka taakse noihin aikoihin kätkeytyi myös lujaa työtä ja tienraivaajien tragiikkaa.