Markku Heikkilä : Uskonto ja nykyaika : yksilö ja eurooppalaisen yhteiskunnan murros
Alkaen 8,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-USKO-2DF14F

Uskonto on edelleen vahva vaikuttaja eurooppalaisessa yhteiskunnassa ja arvoissa, vaikka maailma maallistuu ja yksilöllistyy. Markku Heikkilän teos tarkastelee uskonnon muuttuvaa roolia ja arvojen murrosta nykyaikaisessa Euroopassa ajankohtaisen tutkimuksen valossa.
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston, Sitran, Puheenvuoroja-kirjasarjan tavoitteena on laajentaa ja syventää kansallista keskustelua Suomen tulevaisuuden kannalta merkittävistä asioista. Sarja tarjoaa päättäjille ja kansalaisille uusia näkemyksiä ja uutta tietoa yhteiskunnan ja talouden ilmiöiden taustoista, nykytilasta ja kehityksestä. Kirjat ovat yleisrajaisia ja poleemisiakin, mutta ne perustavat väitteensä tietopohjaan ja asiantuntemukseen.
Teoksen kirjoittajat ovat arvostettuja teologian ja modernin uskonnollisuuden tutkijoita. Heidän tutkimusaiheensa ovat liikkuneet uskonnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutuksesta aina kirkon ja valtion suhteisiin, arvoihin ja etiikkaan, ekumeniaan sekä vapaa-ajattelijaliikkeen vaiheisiin.
Vastoin oletuksia uskonto ei ole hävinnyt nykyajan maailmasta. Kristinuskon vuosisataiset vaikutukset näkyvät edelleen eurooppalaisen ihmisen elämässä ja arvomaailmassa – maallistumisesta ja yksityistymisestä huolimatta. Viime vuosien tapahtumat monissa Euroopan maissa, ei vähiten Itä-Euroopassa, Balkanilla ja Irlannissa osoittavat, että uskonnon vaikutus yhteiskuntaan voi olla odottamaton voimaaksa.
Uskonto ja nykyaiika on uusimpaan tutkimukseen perustuva puheenvuoro uskonnosta ja muutoksista eurooppalaisessa yhteiskunta- ja kulttuurikehityksessä aikana, jolloin kansainvälistyminen ja globalisaatio laajentavat uskonnollista tarjontaa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Markku Heikkilä |
| Muut tekijät | Markku Heikkilä & Eila Helander |
| Teoksen nimi | Uskonto ja nykyaika : yksilö ja eurooppalaisen yhteiskunnan murros |
| SKU | P-USKO-2DF14F |
| Avainsanat | ekumenia, uskonto, arvot, kirkko |