Markku Mäkijärvi : Koronapeli : Suomen pandemiataistelun päiväkirja

Alkaen 17,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1640857
Katso kaikki vaihtoehdot
✨
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Markku Mäkijärvi avaa koronapandemian kulisseja Suomen suurimmassa yliopistosairaalassa päiväkirjamerkintöjensä kautta. Teos paljastaa kriisijohtamisen haasteet ja yhteiskunnalliset kiistat pandemian aikana.

Takakansi
RAVISTELEVA KERTOMUS ETULINJAN KORONATAISTELUSTA

HUSin johtajylilääkäri Markku Mäkijärvi sai tiedon ensimmäisestä suomalaisesta koronatartunnasta helmikuun lopulla 2020. Tästä käynnistyi pitkä kamppailu, jonka dramaattisista vaiheista Mäkijärvi kertoo päiväkirjojensa pohjalta. Suomen suurin yliopistosairaala tempaantui mukaan ennennäkemättömään taisteluun, jossa pelissä oli kansalaisten terveys ja henki.

Mäkijärvi kertoo niin koronavastaisen kamppailun hoitamisesta ja saavutuksista kuin virheistä ja vääristä päätöksistä. Hän kuvaa myös pandemian vastustamisen nimissä käytyjä poliittisia pelejä, jotka usein vaikeuttivat terveydenhuollon ammattilaisten työtä.

Esittely
Ravisteleva kertomus etulinjan koronataistelusta.

Helmikuun lopulla 2020 Markku Mäkijärvi sai tiedon ensimmäisestä positiivisesta koronatuloksesta Suomessa. Tästä käynnistyi pitkä kamppailu, jonka dramaattisista vaiheista Mäkijärvi kertoo päiväkirjojensa pohjalta.

Suomen suurin yliopistosairaala tempautui mukaan ennen näkemättömään taisteluun, jossa panoksena oli kansalaisten terveys ja henki.

Mäkijärvi kertoo niin koronataistelun saavutuksista ja johtamisesta kuin virheistä ja vääristä päätöksistä. Hän kuvaa myös pandemian vastustamisen nimissä käytyjä poliittisia pelejä, jotka usein vaikeuttivat terveydenhuollon ammattilaisten työtä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMarkku Mäkijärvi
Teoksen nimiKoronapeli : Suomen pandemiataistelun päiväkirja
SijaintiPaikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaKustannusosakeyhtiö Otava
Painovuosi2022
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä399
Kielisuomi
ISBN9789511452515
KuntoUusi (K5-)
Kansipaperin kuntoPienoista kulumaa reunoilla, muuten erinomainen
MuutaEdessä hintalapun jäämää, takana vanha hintalappu
SKU1640857
Korkeus (mm)218
Syvyys (mm)155
Paksuus (mm)35
Paino (g)572
VerokantaALV 13,5 %
Avainsanattutkimuslaitokset, yhteistyö, tartuntataudit, sairaalat, sairaanhoitopiirit, ministeriöt, yliopistosairaalat, pandemiat, kriisijohtaminen, koronavirukset, COVID-19
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 9-14.30)
Copyright © Finlandia Kirja