Markku Saiha : Itämeren rannalla : valokuvaajan meriselityksiä
11,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ITAM-926296

Markku Saihan upea kuvateos nostaa esiin Itämeren maisemien ja kulttuuriperinnön muutoksen unohtumattomien valokuvien kautta. Teos pohdiskelee luonnon ja ihmisen välistä suhdetta muuttuvalla rannikolla.
Markku Saiha on aina palannut rantaan, katsellut horisonttiin ja miettinyt merelle lähtemistä. Veneellä, laivalta, talvella kelkalla, suksilla tai kävellen. Valokuvaajana, kalastajana ja Itämeren rannan asukkaana. Meri on aina kuulunut erottamattomana osana hänen elämäänsä.
Itämeri muuttuu, ja se näkyy laivaliikenteen kasvuna ja uuden ydinvoimalan syntynä. Kehityksen suunta on selvä ja tahti vakaa. Harva meistä on kuitenkaan havahtunut huomaamaan, että vuosittainen saariston pienkalastuksen ammattikunta on katoamassa ja sen mukana on poistumassa merkittävä osa rannikon kulttuuriperinnöstä ja luonnonmaisemasta. Merelle ei enää synny lastusvajoja. Ennen säteilei luonto, tänään määrää ihminen.
Kirjan vahvat kuvat ovat muistoja ihastuksista niin tyynelle kuin tuulisellekin Itämerelle. Tuhansista valotuksista on esiin noussut kuvaajalle tärkeitä otoksia, jotka joinain päivinä – muistin jo himmetessä – toivottavasti palauttavat meren suolaisen tuoksun ja veneiden äänet takaisin tajuntaan. Tämä upea ja koskettava kuvateos on myös visuaalinen kannanotto yhteisen itämeremme suojelun puolesta.
Markku Saihalle itämeri ja sen maisemien sekä elinkeinojen kuvaaminen on elämänmittainen kuvausprojekti.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Markku Saiha |
| Teoksen nimi | Itämeren rannalla : valokuvaajan meriselityksiä |
| SKU | P-ITAM-926296 |
| Avainsanat | kuvateokset, luonto, meret, rannikot |