Markku Salo : Narsisti : parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa

5,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-NARS-0160F8
Katso kaikki vaihtoehdot
Narsisti piinaa lähipiiriään ja viranomaisia

Kokeneen asianajajan kertomuksia siitä, miten narsisti voi tehdä uhriensa elämästä helvettiä.

Narsistisesti häiriöiset ihmiset työllistävät merkittävästi sosiaalitointa, terveydenhuoltoa, poliisia ja oikeuslaitosta. Käräjöinnistä miltei elämäntavan tehnyt narsisti kokee viranomaiset oman toimintansa jatkeeksi ja pyrkii häikäilemättä käyttämään näitä kiusaamisen välineinä ja omien epäoikeutettujen etujensa ajamiseen. Näin narsisti paitsi tekee uhriensa elämästä helvettiä, myös aiheuttaa ajanhukkaa ja turhia kuluja vastapuolelle ja yhteiskunnalle.

Markku Salo on hoitanut noin 500 oikeusjuttua, joissa vastapuoli on hänen oman asiakkaansa arvion mukaan narsistisesti persoonallisuushäiriöinen tai vahvasti siihen suuntaan kallellaan. Selvästi suurin osan jutuista liittyy lapsiin tai pari- ja perhesuhteisiin. Häiriöisten temmellyskenttänä on usein myös työpaikka, jossa he kiusaavat alaisiaan tai työtovereitaan. Naapuruus voi myös olla piinallista, jos viereisin kiinteistön omistaja tai taloyhtiön osakas tai asukas on mahdoton ihminen.

Asianajaja, varatuomari Markku salo toimii työnsä ohella Narsistien uhrien tuki ry:n varapuheenjohtajana. Hän on julkaissut mm. pamfletin Varo narsistia (2009).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMarkku Salo
Teoksen nimiNarsisti : parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa
SKUP-NARS-0160F8
Avainsanatparisuhde, työelämä, avioero, työyhteisöt, lapsen huolto, riita-asiat, vanhemmuus, persoonallisuushäiriöt, naapuruus, narsistinen persoonallisuus, riidat
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 9-14.30)
Copyright © Finlandia Kirja