Marko Hautala : Kuokkamummo (selkokirja)

Kuokkamummo (selkokirja) tuo suomalaisen urbaanilegendan hyytävän tunnelman selkokielellä luettavaksi. Marko Hautala vie lukijan Suvikylän ja sen tarunhohtoisen metsän salaisuuksiin kahden eri aikakauden kautta.
Kenelle: nuorille ja nuorille aikuisille, jotka pitävät kauhukirjallisuudesta ja selkokielisestä tekstistä
Tiedättekö, mitä Kuokkamummo tekee?
1980-luvulla Suvikylässä kerrotaan pelottavaa tarinaa naisesta, jota kutsutaan Kuokkamummoksi. Kauan sitten hän asui huvilassa lähellä Suvikylää.
2000-luvulla Suvikylässä on yhä tapana, että nuoret istuvat kerrostalon kellarissa ja kuuntelevat tarinaa Kuokkamummosta.
Onko tarina satua? Jos Kuokkamummo on vain satua, miksi ihmisiä katoaa? Entä mitä tapahtuu huvilassa, jonne kukaan ei saa mennä?
Tässä kirjassa on kaksi tarinaa. Ne molemmat kertovat Kuokkamummosta.
Ensimmäisen tarinan päähenkilö on 15-vuotias poika, Samuel. Samuel kertoo tarinaa 1980-luvulla.
Toisen tarinan päähenkilö on Maisa. Hän kertoo tarinaa 2000-luvulla.
Liikkuuko Kuokkamummo yhä Suvikylän metsissä?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Marko Hautala |
Teoksen nimi | Kuokkamummo (selkokirja) |
Alkuteos | Kuokkamummo |
SKU | P-KUOK-5A8811 |
Avainsanat | selkokirjat, selko, selkokieli, kummitustarinat, lähiöt, urbaanilegendat, kauhukirjallisuus |