Marko Tapio : Aapo Heiskasen viikatetanssi

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteitä teoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Marko Tapio (1924–1973) oli 1950-luvulla uudistuvan kirjallisuutemme omaleimaisimpia tekijöitä, ratkaisemattomien perimmäisten kysymysten seuloja. Aapo Heiskasen viikatetanssi (1956) oli hänen läpimurtoteoksensa.

Aapo Heiskanen, maalta kotoisin oleva lääketieteen opiskelija on haavoittunut sodassa ja paennut sotasaairaalasta. Pakkomielteet, syyllisyyden ja vierauden tunnot ja hallusinaatiot ahdistavat häntä, ja hän etsii ratkaisua ongelmiinsa Rasvangin pitäjästä. Romaanin alussa Heiskanen on kuorma-auton kyydissä myöhäissyksyn yönä 1944. Romaanin lopussa hän opiskelijaveline lääkediettehd Hetasairaalan rappusilla.

Romaanin kertoaa enteineen novellein. Ihminen on ja tuntee olevansa näyttämöllä. Sari Salin sanoo esipuheessaan, että "kirja on itsensä tiedostava romaani, jonka puhelias kertoja tunkee jatkuvasti kertomuksen raameista ulos, kommentoi ja selittää omaa kertomustaan". Anna Makkonen toteaa väitöskirjassaan: "Samalla kun kerrotaan Aapo Heiskasen tarinaa, kerrotaan toista kertomusta, jonka päähenkilönä on itse romaani." Marko Tapio halusi kuvata maailmaa sekä subjektiivisesti, ihmomyötäisesti, että objektiivisesti, etäältä, asioita eri puolilta tarkastellen. Hän ei pelännyt limittää eri sävyjä: ahdistus taitetaan huumorilla, groteski kuvasto kulkee dostojevskilaisen sielunluotauksen rinnalla. Aapo Heiskasen viikatetanssi on rikas romaani.