Martin Heidegger : Tekniikka ja käänne
35,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TEKN-248978
Tekniikka ja käänne kokoaa yksiin kansiin 1900-luvun tärkeimmät tekniikan filosofiaa käsittelevät tekstit. Martin Heideggerille tekniikka oli modernin länsimaisen yhteiskunnan ydinongelma. Laitteitten ja järjestelmien lisäksi tekniikka limittyy perustaviin muutoksiin itse olemisen esittäytymistavassa. Koska tekniikka on osa tätä esittäytymistä, olemisen näyttäytyminen kaleidoskooppimaisena asetelmana tai tähtikuviona pakottaa ajattelemaan myös ihmisen suhteen tekniikkaan uudella tavalla. Päämääränä on vapaan suhteen saavuttaminen tekniikan olemukseen. "Tekniikka ei ole pelkkä keino. Tekniikka on paljastumisen tapa."
Martin Heidegger (1889-1976) oli yksi 1900-luvun merkityksellisimmistä ajattelijoista. Hänen toimintansa kytkeytyi läheisesti niin fenomenologiaan, eksistentialismiin kuin hermeneutiikkaankin, mutta ennen kaikkea hän sai aikaan filosofisen vallankumouksen tulkitsemalla koko länsimaisen filosofian historian uudelleen. Modernia maailmaa olennoiva kysymys tekniikasta kohosi hänen ajattelussaan koko ajan polttavammaksi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Martin Heidegger |
| Muut tekijät | Vesa Jaaksi |
| Teoksen nimi | Tekniikka ja käänne |
| Alkuteos | Die Technik und die Kehre |
| SKU | P-TEKN-248978 |