Martta Wendelin : kuvittajan siveltimestä
Martta Wendelin Seura julkaisee Martta Wendelin - kuvittajan siveltimestä -kirjan keskiviikkona 4. syyskuuta Taiteilijakoti Erkkolassa. Martta Wendelinin (1893-1986) syntymän 120-vuotisjuhlavuonna ilmestyvässä teoksessa hänen taidettaan ja elämäänsä esitellään alan asiantuntijoiden artikkeleissa. Kirjassa tulee uutta tietoa muun muassa Wendelinin lapsuudesta ja perheen asuinpaikoista Kotkassa, Wendelinin nuortenkirjojen kuvituksista sekä nuoren kuvittajan Italian matkan vaikutuksista hänen taiteeseensa. Samoin uutta näkökulmaa on saatu Wendelinin Tuusulan vuosista pohjaten aikalaishaastatteluihin. Wendelinin sukutaulu on koottu ensimmäistä kertaa kirjan loppusivuille.
Kirjassa idyllisen perhe-elämän kuvaajana tunnetun Martta Wendelinin taidetta avataan tutuista sekä uusista näkökulmista. Kirja korostaa Martta Wendelinin kuvitustaiteen merkitystä suomalaisille ja samalla taiteilijan tuusulalaisuutta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Päivi Ahdeoja |
Teoksen nimi | Martta Wendelin : kuvittajan siveltimestä |
Avainsanat | elämäkerrat, kuvittajat, maalaustaide, kuvataiteilijat, taidemaalarit, piirtäjät, taide-elämä, käyttögrafiikka, joulukortit |