Martti Häikiö : Wadén

24,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-WADE-834C22
Katso kaikki vaihtoehdot

Ainutlaatuisen uranuurtajan näyttävästi kuvitettu elämäkerta

Daniel Johannes Wadenin (1850-1930) elämäkerta avaa kiinnostavia näkymiä niin suomalaisen tietoliikenteen ja yritystoiminnan kuin metsästyksen ja koiraharrastuksen ensiaskeleisiin Suomessa.

Waden oli monen alan uranuurtaja. Kielitaitoinen ja laajasti matkustellut filosofian maisteri tunnetaan parhaiten Suomen puhelintoiminnan isänä. Hän muun muassa rakensi yli 2 500 puhelinta.

Hänen näkyvimpiä aikaansaannoksiaan olivat Helsingin Puhelinyhdistys, nykyisen Elisa Oyj:n kantayhtiö, sekä Etelä-Suomen kaupunkienvälinen puhelinyhtiö eli kaukopuheluliikenne.

Waden myös rakensi Helsingin ensimmäisen sähkölaitoksen eli hän on nykyisen Helen Oy:n perustaja.

Waden oli luomassa valtakunnallista metsästysjärjestöä ja maamme ensimmäistä kenneljärjestöä. Hän oli nykyaikaisen riistanhoidon ja käyttökoirien jalostustoiminnan edelläkävijä.

Häikiön kirjoittama elämäkerta valottaa Wadenin persoonaa ja ainutlaatuisen merkittävää elämäntyötä. Samalla se avaa mielenkiintoisen näkymän teknologisten murrosten luonteeseen ja Suomen Metsästäjäliiton ja Suomen Kennelliiton alkuvaiheisiin.

Kirja on kaksikielinen (suomi, ruotsi) ja sen kuvitus on valtaosin aiemmin julkaisematonta.

Professori Martti Häikiö on kirjoittanut useita elämäkertoja sekä teoksia tietoliikenteen, sivistyksen, kulttuurin ja politiikan historiasta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMartti Häikiö
Muut tekijätTranslated by: Johan Stèn
Teoksen nimiWadén
AlkuteosWadén
Avainsanathistoria, kehittäminen, kenneltoiminta, lennätin, liikemiehet, metsästys, puhelimet, sähkötekniikka, valaistus, suomi, suomi, elämäkerrat
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja