Martti Kirsitien muistelmateos hehkuu rakkauden ja kauneuden voimaa, seuraten unohtumatonta elämänpolkua kansainvälisissä maisemissa.
Miltä tuntuu elämä kauneuden kanssa? Entä maailman kauneimman kanssa? Kansainvälisen uran mainosalalla luonut Martti Kirsitie oli vuonna 1957 14-vuotias koulupoika, kun hän näki Stockmannin tavaratalon hissiaulassa 18-vuotiaan Miss Suomen Marita Lindahlin, joka samana vuonna valittiin Miss Maailmaksi. Näkeminen johti 50-vuotiseen avioliittoon, jonka puitteina Suomi laajeni Englanniksi ja Euroopaksi - pariskunnan eläessä näköistään arkea, vastoinkäymisineen. Martti Kirsitien kirjoittama muistelmateos on lämminhenkinen kuvaus paitsi yhdessä olemisen onnesta ja keskinäisestä kunnioituksesta, myös kokonaisen aikakauden kokemisesta - gastronomioineen ja matkoineen kaikkineen - niin eri puolilla Britanniaa kuin Vanhalla mantereella. Ylimpänä on loputon kaipaus vuonna 2017 äkillisesti menehtyneeseen puolisoon, joka luovutti elämänsä suhteelle, joka oli molemmille heille se maailman kaunein.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Martti Kirsitie |
Teoksen nimi | Miss you |
Sijainti | Keskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä |
Alanimike | 21616848 |
Kustantaja | Lurra Editions |
Painovuosi | 2022 |
Julkaistu | 2022 |
Sidonta | Sidottu (kovakantinen) |
Sivumäärä | 241 |
Kieli | suomi |
Kunto | Uusi |
ISBN | 9789527380369 |
Korkeus (mm) | 197 |
Syvyys (mm) | 127 |
Paksuus (mm) | 19 |
Paino (g) | 320 |
Verokanta | ALV 14 % |
Avainsanat | Marita Lindahl, Martti Kirsitie, Miss Maailma, Miss Suomi, kauneus |