Matti Hyvönen : Punainen taivaanranta
Alkaen 6,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PUNA-E62729

Matti Hyvösen esikoisromaani vie lukijan tehdasympäristöön, jossa kutomatyöläisten lakko ja poliittiset ristiriidat muovaavat arkea ja ihmissuhteita.
Matti Hyvönen on sijoittanut esikoisromaaninsa tapahtumat tehdasympäristöön, pääaiheena kutomatyöläisten suunnittelema lakko, jonka yhteydessä työlaisten keskuudessa puhkeaa poliittisten erimielisyyksien aiheuttamia riitaisuuksia. Hyvönen ei kuitenkaan tyydy kuvaamaan ainoastaan lakkohankkeen ulkonaista kehitystä vaan pyrkii syvemmälle. Hän esittelee henkilönsä ennen kaikkea ihmisinä ja yksilöinä, joilla kullakin on omat vaikutensa ja mielipiteensä.
Päähenkilö Pekka Leppänen on epäilevä ja syrjään vetäytyvä mies, jonka elämänkuba selkiintyy vasta voimakkaan tunne-elämyksen jälkeen. Hänen työtoverinsa, väkivahva Armas Salo, uneksiva runoilija Viitanen, saita talonomistaja Tuomisto, kommunistien johtaja Nieminen ja monet muut on kuvattu elävinä, aitoina ihmisinä.
Kiihkottomuudessaan ja tasapuolisuudessaan "Punainen taivaanranta" jatkaa työläisromaanimme parhaita perinteitä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Matti Hyvönen |
| Teoksen nimi | Punainen taivaanranta |
| SKU | P-PUNA-E62729 |