Matti Kankaanniemi : Ristin sanat

Ristin sanat : Mietiskelyä ja mielenmaisemia syventyy Jeesuksen ristillä lausumiin sanoihin yhdistäen raamatuntutkimuksen ja taiteen näkökulmat. Teoksessa avautuvat sekä historialliset merkitykset että pohdinnat sanojen vaikutuksesta mieleen ja maailmaan.
Evankeliumien mukaan Jeesus puhui ristillä seitsemästi. Noita seitsemää lyhyttä lausahdusta on vanhastaan kutsuttu kokoavasti ristin sanoiksi. Niistä kertovat esimerkiksi virsi 66 ("Jeesusta nyt Golgatalle") nykyisessä virsikirjassa ja virsi 145 ("Jesus ristin päällä rippui") vuoden 1701 virsikirjassa.
Teologian tohtori Matti Kankaanniemi ja taiteilija Mikko Ylinen mietiskelevät ristin sanoja yhteisteoksessaan, kumpikin omilla keinoillaan.
Kankaanniemen selityksissä aihetta lähestytään raamatuntutkimuksen näkökulmasta. Mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti, ja millaisesta mielenmaisemasta ne kertovat? Miten sanoja on myöhemmin tulkittu?
Ylisen voimakkaissa maalauksissa ristin sanat kohtaavat taiteilijan mielenmaiseman: mitä sanat merkitsevät minulle, meille, maailmalle?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Matti Kankaanniemi |
Muut tekijät | Taiteilija: Mikko Ylinen |
Teoksen nimi | Ristin sanat |
SKU | P-RIST-F798F5 |