Matti Kivilahti & Teemu Paarlahti & Heidi Pasanen & Katja Pääkkönen & Jarkko Vikman : Kadotus

KADOTUS on varjoteos 2022 järjestettävän Suomen ev-lut. kirkon synodaalikokouksen kirjalle, jonka teemana on Pelastus.
Kirjassa viisi pappia kääntyy katsomaan kadotuksen varjoihin, oppiakseen siten jotain pelastuksesta. Jotain, mitä ei ole tavattu sanoa, kun kirkko on takertunut kanonisoituneeseen puhetapaansa.

Tervetuloa lukumatkalle kohti kadotusta! Kirjan kirjoittajien opastamana kyse ei ole yhdensuuntaisesta matkasta.

Olen saanut pappisvihkimyksen Mänttä-Vilppulan seurakuntaan loppiaisena 2013. Seurakunnassa liki vuosikymmenen puuhailtuani kasvatustyön pappina, otin virkavapaata ja harppasin koulumaailmaan puolelle.Lempijakeeni Raamatussa on "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen." (Ps. 90:12). Oman rajallisuuden tunnistaminen ja hyväksyminen opettaa armollisuutta itseään ja toisia kohtaan. Tässä armossa on yksi kirkon kirkkaimmista aarteista.

Minut on vihitty papiksi Turussa lokakuussa 1987. Ensimmäinen virkani i oli papistonapulaisena Maskussa. Sieltä hilasin itseni kappalaiseksi ensin Vilppulaan ja sitten Mänttään. Siinä sivussa olin reilun vuosikymmenen sivutoimisena vankilapappina. Keväästä 2004 lähtien olen ollut yksi Tampereen seurakuntien sairaalapapeista. Lempikirjani Raamatussa on Saarnaaja: "Parempi on mennä surutaloon kuin pitoihin, koska surutalossa näkee, mikä on kaikkien kohtalo. Jokainen, joka elää painakoon sen mieleensä" (Saarn. 7:2)

Pyhäinpäivänä 2011 sain vihkimyksen Saarijärven seurakunnan papin virkaan. Kymmenessä vuodessa olen edennyt kappalaiseksi ja kasvatustyön esihenkilöksi - siis jonkinlaiseksi jokapaikan puuhaajaksi. Minua puhuttelee erityisesti tämä sana: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." (1.Kor.13:12)

Minut vihittiin keväällä 2016 olemaan pappi aina ja kaikkialla. Sittemmin olen lipunut pois kirkon töistä ja opettelen vielä, mitä oikeasti tarkoittaa olla pappi järjestösektorilla. Raamatun jakeista minut pysäyttää aina Jumalan lupaus, joka saa kyseenalaistamaan ajatuksen siitä, että kukaan voisi kadota Jumalalta: "Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda." (Jes. 49:15)

Minut on vihitty papiksi Tampereelle 2012. Viime vuodet olen työstänyt päätoimisesti väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta. Jos Jumalan rangaistukseen pitäisi jotenkin uskoa, voisi se minulle merkitä jotain Hoosean kirjan ajatuksen kaltaista: "Tulkaa, palatkaamme Herran luo!Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa,hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat." (Hoos. 6:1)