Matti Klinge : Helsingin yliopisto 1640-1990 3 : Helsingin yliopisto 1917-1990
27,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HELS-DDACBA

Matti Klingen teos tarjoaa perusteellisen katsauksen Helsingin yliopiston kehitykseen ja sen merkitykseen suomalaisen sivistys- ja yhteiskuntahistorian kannalta. Kirja tarkastelee yliopiston roolia poliittisen ja kulttuurisen muutoksen keskellä vuosina 1917–1990.
Helsingin Yliopisto on traditionsa ja kokonsa tähden edelleenkin Suomen kansallisyliopisto, vaikka se ei enää tasavallan aikana olekaan ollut maan ainoa korkeimman tason oppilaitos. Se oli poliittisen mielenkiinnon keskeinen kohde ja aatekiistojen tapahtumapaikka 1920- ja 1930-luvuilla, maan sivistyksellisen itsenäisyyden symboli 1940- ja 1950-luvuilla, aktiivisen traditionaalisen akateemisuuden ja kuohuvan radikalismin näyttämö 1960-luvulta ristiriitojen maailmaan 1970-luvulla. 1970-luvun lopulla Yliopiston tieteisyys ja individualistisuus alkoivat jälleen korostua huipentuen vuonna 1990 Yliopiston 350-vuotisjuhlallisuuksiin.
Yliopiston opettajakunnan ja opiskelijamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti koko tasavallan ajan. Siinä näkyvät poliittisen ja aatteellisen kehityksen aallonliikkeet ja sitä heijastaa myös Yliopiston rakennuskannan lisääntyminen.
Helsingin Yliopiston historian aikaisempia vaiheita kuvaavat Kuinkaallinen Turun Akatemia 1640-1808 ja Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808-1917.
Ruotsin vallan aikana Yliopisto oli pienehkö, mutta valtaansa nähden oppilaitos., maamme tärkein akateeminen laitos. Venäjän vallan aikana se sai kansallisen tehtävänsä, sen oli määrä luoda Suomen sivistyneistöä ja sen akateemista kansakuntaa. Tehtävän onnistumiseen Yliopisto sai ainoan, muiden huomattavasti tukeman aseman maamme nuoren akateemisen elämän.
Yliopiston päärakennus, kirjasto ja ylioppilastalot ovat tänään kansallisia monumentteja, niin sijaintinsa ja arkkitehtuurinsa kuin tehtäviensä ja niihin liittyvien muistojensa vuoksi.
Helsingin Yliopiston historia on Suomen sivistyshistorian ja poliittisenkin historian peruslaitoksia, laajaan primääriaineistoon perustuva yleisesitys. Se muuttaa vallitsevia käsityksiä monessa suhteessa ja valaisee kulttuurimme muodostumista uusista näkökulmista. Teoksen runsas kuvitus on arvokas ja harvinainen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä |
|
|---|---|
| Tekijä | Matti Klinge |
| Muut tekijät | Anto Leikola & Marketta Klingeym. |
| Teoksen nimi | Helsingin yliopisto 1640-1990 3 : Helsingin yliopisto 1917-1990 |
| SKU | P-HELS-DDACBA |
| Avainsanat | historia, Helsinki, oppihistoria, yliopistot |