Matti Mäkelä : Elämän juoni : kirjoituksia vuosilta 1983-1991
Alkaen 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ELAM-C8BD44

Matti Mäkelän esseet vuosilta 1983–1991 käsittelevät elämänpiiriä ja yhteiskunnallisia aiheita terävän talonpoikaisjärjen ja omaleimaisen ajattelun kautta.
Matti Mäkelä tuli ensi kerran julkisen keskustelun piiriin kevättalvella 1982 selvitettäessään kokemuksiaan tarkkailuluokan opettajana. Sittemmin hän on kirjoittanut muun muassa armeijasta, hanhenkasvatuksesta, matkailusta Suomessa, luonnosta ja sen suojelusta. Aiheet ovat hänen elämänpiiristään, asiat yhteisiä, mutta ajatukset omia, joskus häikäilemättömän asenteellisia, mutta aina sen kaivatun talonpoikaisjärjen läpivalaisemia. Ihminen, yksilö, on kaiken mitta. Sitä muistuttavat terveellisellä tavalla myös Mäkelän kirjoitukset.
Kirjan valikoima perustuu teoksiin Hanhet, Vapaan ajattelun esteet, Talvinen tarina ja Lahjakkuuden jälkeen.
Kirjan valikoima perustuu teoksiin Hanhet, Vapaan ajattelun esteet, Talvinen tarina ja Lahjakkuuden jälkeen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Matti Mäkelä |
| Teoksen nimi | Elämän juoni : kirjoituksia vuosilta 1983-1991 |
| SKU | P-ELAM-C8BD44 |
