Matti Partanen : Neiti Amalia

Tiilisen konttorisiiven pariovet näyttivät uusilta ja putosivat väljästi kiinni. Heti oikealla oli keskus, nainen lasin takana. Lasissa oli pyöreä reikä.
— Päivää.
Amalia laski kassinsa tiskilipan alle, nosti käsilaukun lipan päälle ja kaivoi sieltä vihreän, työnvälityksen leimatun paperin.
— Minulla olisi tällainen.
— Vai niin, vai taloon tulossa.

Tästä alkaa Amalian kaupungistuminen. Kotikylällä ei ollut työtä ja oli pakko lähteä, hakeutua kaupunkiin töihin, muovitehtaaseen tekemään pusseja. Työ on uutta ja vierasta, ei ota onnistukseen ja itku pyrkii esiin. Työtoverit ovat outoja, ympäristö pelottava ja vastaanottoasunolla vähintäänkin epäviihdyttävää. Mutta vähin erin Amalia oppii elämään uudessa ympäristössä, oppii kaupungin tavat ja tarpeet. Hän tietää mitä millakin työpaikkajourolla tarkoitetaan, hän vaihtaa asuntoa, tapaa Askoa milloin työvuorot sattuvat yksiin. Kun hän ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen käy kotona, hänellä on oma transitoriradio. Hän on pitäen ensimmäisen polven kaupunkilainen, orpo ja irrallinen ihminen.

Neiti Amalia on Matti Partasen esikoisromaani. Se on oivaltava ja rehellinen kuvaus kipeän ajankohtaisesta ongelmasta.