Matti Peltokangas : Matti Peltokangas

12,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1740214
Katso kaikki vaihtoehdot
Kuvanveistäjä Matti Peltokangas (s. 1952) on tunnettu monipuolisena veistäjänä, jonka tuotantoon mahtuu sekä klassista figuuria että modernia muotokieltä - yhtä lailla pronssin valettuna kuin kiveen hakattunakin. Peltokangas hallitsee mittakaavat pienistä mitaleista aina jyhkeisiin monumentteihin, kuten presidentti Lauri Kristian Relanderin punagraniittinen muistomerkki (1996) Helsingin Töölössä osoittaa.

Peltokankaan monivuotinen ystävä, taidekriitikko Otso Kantokorpi on istunut hänen työhuoneellaan kirjaamassa veistäjän ajatuksia ja muisteluksia. Valokuvataiteilija Timo Setälä on koostanut vanhoista ja uusista teoskuvista kirjan, jonka ulkoasu myötäilee veistäjän muotokieltä.

Kirja on runsaasti kuvitettu ja käy läpi Peltokankaan veistotuotannon 1980-luvulta aina elokuussa 2008 Raahessa paljastettuun figuratiiviseen Urho Kekkosen muistomerkkiin saakka. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
ErikoisominaisuusSigneerattu
Tuoteryhmä
TekijäMatti Peltokangas
Muut tekijätOtso Kantokorpi & Susan Heiskanen
Teoksen nimiMatti Peltokangas
SijaintiPaikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaParvs
Painovuosi2008
Painos1
SidontaSidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Sivumäärä111
Kielienglanti, suomi
ISBN9789525654134
KuntoHyvä + (K3+)
MuutaHieman kulumaa
SKU1740214
Korkeus (mm)210
Syvyys (mm)210
Paksuus (mm)15
Paino (g)568
VerokantaALV 14 %
Avainsanatkuvanveisto, veistokset, kuvanveistäjät, hautamuistomerkit, kivi, julkinen taide, henkilöhistoria
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja