Matti Polla : Bjarmia 800–1200-luvuilla

27,20 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-BJAR-05ECCD
Katso kaikki vaihtoehdot
Historioitsija Matti Pollan uutuusteos esittelee muinaisvaltio Bjarmiaa ja siitä tehtyä tutkimusta. Tätä kadonnutta muinaisvaltiota tutkineiden kesken yksimielisyys on saavutettu ainoastaan kahdessa kysymyksessä: siinä, että maa sijaitsi jossain Euroopan koillisosassa ja että sen elinkaari sijoittuu esihistorian ja varhaishistoriallisen kauden taitteeseen.

Aikanaan tieteentekijät lähestyivät aihetta kansallisromantiikan innoittamina. Lähes yksinomaisena tietolähteenä olivat tuolloin skandinaaviset saagat. Myös Pollan tutkimuksessa on käytetty skandinaavista lähdeaineistoa, kuten kronikkatyyppisiä lähteitä ja norjalais-islantilaisia saagoja. Tärkeänä lähdeaineistona ovat myös kauden 1032–1542 venäläiset kirjalliset lähteet eli kronikat, verokirjat, kauppakirjat ja virkamiesten laatimat käskykirjeet.

Pollan kirjasessa Bjarmia-problematiikkaa pohditaan arkeologian, historiantutkimuksen ja kielitieteen tuottamien tulosten pohjalta. Keskeisiksi nousevat kysymykset siitä, ketä bjarmit olivat kansallisuudeltaan ja mihin Bjarmian elinkaari sijoittuu ajallisesti.

Matti Polla on ansioitunut historiantutkija ja filosofian tohtori, joka on perehtynyt erityisesti Vienan Karjalan asutus- ja perhehistoriaan. Hänen väitöstutkimuksensa Vienan Karjalan etnisen koostumuksen muutokset 1600–1800-luvulla (1995) käsittelee niitä tekijöitä, ”joiden vaikutuksesta Vienan kansankulttuurin omintakeisuus muuhun Itä-Karjalaan nähden kehittyi merkittävästi.” Pollan toinen merkittävä tutkimus on Vienankarjalainen perhelaitos 1600–1900 (SKS 2001). Uutuusteoksessa Bjarmia 800–1200-luvuilla teksti julkaistaan suomeksi ja venäjäksi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMatti Polla
Teoksen nimiBjarmia 800–1200-luvuilla
SKUP-BJAR-05ECCD
AvainsanatBjarmia, muinaisvaltio, saagat, arkeologia, historiantutkimus, kielitiede, Vienanmeri, asutus, rajat, Novgorod, Viena, Muinais-Karjala, Kantalahti, Kemijoki, Kuittijärvet, Kuolan niemimaa, Laatokanlinna, Olhavanjoki, Paksujoki, Peipsijärvi, Pistojoki, Syväri, Tsirkka-kemi, Uikujoki, Valkeajoki, Vienajoki, Äänisjoki, Äänisjärvi, Äänisniemi, Alaborg, Alavoinen, Häme, Norja, Anders Johan Sjögren, Pohjois-Venäjä, itämerensuomalaiset, suomalais-ugrilaiset kansat, karjalaiset, Vepsä, Vepsänmaa, Kvenland, Ylä-Volga, Merja, Merjan kansa, Terho Itkonen, Laatokka, Keski-Venäjä
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja