Matti Rinne : Hesperian herra : Toivo A. Pihkasen elämä
Professori Toivo Pihkanen (1919 1991) oli Hesperian sairaalan legendaarinen johtaja. Hän kehitti
sairaalasta maan johtavan, kansainvälistä tasoa olleen mielisairaalan. Häntä on myös sanottu
suomalaisen psykiatrisen kuntoutuksen isäksi.
Pihkanen oli renessanssi-ihminen. Hän oli elämän moniottelija, jonka uteliaisuus ulottui joka
suuntaan ja kaikkiin elämän ilmiöihin. Hän viihtyi niin poliitikkojen, taiteilijoiden kuin
kansanihmisten parissa. Hänen ystäviinsä kuuluivat niin Urho Kekkonen, Hertta Kuusinen, Armi
Ratia, Matti Kurjensaari, Olavi Paavolainen kuin Ella Eronen, Veikko Sinisalo ja Kalle Holmberg.
Suomen taide-elämä voi olla kiitollinen Pihkaselle siitä, että hän auttoi niin monia taiteilijoita
heidän ahdistuksensa hetkinä. Lääkärinä hänelle olivat kuitenkin kaikki saman arvoisia; erityisesti
hän kantoi huolta yhteiskunnan vähäosaisista. Hän oli vuosikymmeniä Mielenterveysseuran
kantavia voimia antaen aikanaan tavallaan kasvot mielenterveystyölle.
Kulttuuritoimittaja Matti Rinne, joka tunsi Pihkasen henkilökohtaisesti, on nyt kirjoittanut hänen
elämänkertansa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Matti Rinne |
Teoksen nimi | Hesperian herra : Toivo A. Pihkasen elämä |
SKU | P-HESP-0A221D |
Avainsanat | elämäkerrat, lääkärit, professorit |