Matti Tiisala : Päiviesi aika : runoja

Eikä kukaan sano kuin yhtä lausetta, yhtä merkkiä, maailmaa, itseä, ja sadetta, ja syksyä, silmuja, silmut kiertyvät auki, ruutuiikkunaan, ja nyt kun vesi on auki vasten hiekkaa, kuumuutta ja lasten leikkiä, nyt yö on, nyt jo pyry valaisee mäkeä, valaisee. Oksat lehdettömät kirjoittautuvat vasten seinää, ikkunoita, kapeita, korkeita, ja kattojen harjat ja syöksytorvet vasten oksia, ja risteystä, risteyksen ylle laskeutuu kaapeleiden verkko. Toisella laidalla huurteiset puut, kivialoja räystäineen, tornit takana, jotkut kattojen lappeet. Tässä kylmässä unessa, tässä talvessa, ei ole ulospääsyä.