Max Juntunen : Runosuo(ni)

Max Juntusen Runosuo(ni) esittelee haikuja, tankoja ja vapaita runoja kahdelta eri aikakaudelta, tarjoten näkemyksiä elämään nuoruudesta aikuisuuteen.
Kenelle: Runouden ystäville, erityisesti haikuista ja tankoista kiinnostuneille.
M a x J u n t u n e n R U N O S U O ( N I )
Runoja vuosilta 1978-1979 ja 2019-2020
Nuorena tuli kirjoiteltua hiukan haikeita haikuja ja tosi totisia tankoja
vanhempieni TERTTU ja TAUNO JUNTUSEN hankkimien,
TUOMAS ANHAVAN suomentamien japanilaisten runokirjojen inspiroimana.
Kului vuosia, vuosikymmeniä. Sitten iski jotenkin outo, pulputtava inspiraatio.
Tähän teokseen kokosin nuo nuoruuden intoilut ja tietysti ne runopulputukset,
jotka yllättivät minut vielä ikämiehennä.
Arigato !
Max Juntunen on lähtöisin Kainuusta (Kajaani, Suomussalmi). Hän opiskeli Helsingissä Ateneumissa / Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui Taidekasvatuksen osastolta Kuvaamataidon opettajaksi vuonna 1984. Muutama vuosi meni kuvismaikkana Hämeessä, jonka jälkeen Juntunen toimi entisessä opinahjossaan TaiKin Taidekasvatuksen osastolla 1988-1997. Sen jälkeen hän on toiminut Rovaniemellä Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman (entisen Mediatieteen / Median laitos) videoilmaisun lehtorina.
Työuransa aikana hän on kirjoittanut tekstejä ja artikkeleita erilaisiin kuvallisen ja audiovisuaalisen alan julkaisuihin.
Max Juntunen on julkaissut tietokirjan ELÄVÄN KUVAN SANASTO. Elokuva-, televisio- ja videoalan keskeiset termit ja käsitteet, Edita, Helsinki, 1997 (ISBN 951-37-2390-9).
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Max Juntunen |
Teoksen nimi | Runosuo(ni) |
Avainsanat | Eri ikäkaudet, Haiku, Vapaa runomitta, tanka |