Merja Mäkisalo-Ropponen : Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla
Kirjassa käsitellään keskeisiä kohtaamisen tilanteita sosiaali- ja terveysalan arjessa. Ensimmäisenä käsitellään yhteiskunnallisten ongelmien tai haasteiden kohtaamista, sitten siirrytään itsensä kohtaamisen haasteisiin. Kyetäkseen auttamaan ja hoitamaan potilaita ja asiakkaita hoitotyöntekijän on tunnettava itsensä ja oltava sinut itsensä kanssa. Tämän itsetutkiskelun jälkeen tarkastellaan erilaisia työyhteisöjen kohtaamistilanteita. Miten työyhteisöön saadaan rakennettua oppivaan vuorovaikutukseen perustuvaa ilmapiiriä ja toimintakulttuuria? Kirjan loppuosassa pohditaan potilaan ja asiakkaan kohtaamiseen liittyviä teemoja, esimerkiksi sitä, mitä on auttava vuorovaikutus.
Kohtaamista ja vuorovaikutustaitoja ei voi oppia pelkästään teoriaa lukemalla. Siksi jokaisen teeman yhteydessä on runsaasti toiminnallisia tehtäviä, joiden avulla voidaan harjoitella ja syventää aihealueita. Kirja on tarkoitettu niin johtajille, opettajille kuin tavallisille potilaita/asiakkaita kohtaaville sosiaali- ja terveysalan työntekijöille. Se sopii hyvin myös oppikirjaksi kaikkeen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Merja Mäkisalo-Ropponen |
Teoksen nimi | Vuorovaikutustaidot sosiaali- ja terveysalalla |
SKU | P-VUOR-7BE70A |
Avainsanat | asiakkaat, sosiaaliset ongelmat, työyhteisöt, itsetuntemus, hoitotyö, vuorovaikutus, sosiaalinen vuorovaikutus, potilaat, sosiaaliset taidot, hoitohenkilöstö, sosiaaliala, kohtaaminen, haasteet, hoitoala, terveysala |