Mervi Koskinen : Kaupustelija
Alkaen 8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAUP-91A92D

Mervi Koskinen vie lukijan nykypäivän kaupustelijoiden, puhelinmyyjien, arkeen tarjoten vetävän ja paikoin humoristisen näkökulman työelämän haasteisiin ja yhteisöllisyyteen.
Takakansi
Anni Mäkelän soittoa ei liiemmältä odotella.Anni on puhelinmyyjä, ja hyvä siinä, soittelipa hän sitten yksityisille tai yrityksille. Hän on tyytyväinen elämäänsä yksinkertaisessa mummonmökissä koiriensa kanssa. Annilla on kuitenkin tähtäimessä myös toisenlainen ura, ja vakavampi ihmissuhdekin olisi tervetullut. Koiran lopettaminen laukaisee päähenkilössä mielenhäiriön ja käynnistää yllättävän tapahtumaketjun.
Puhelinmyyjillä kyse on usein valinnanvapauden puuttumisesta ja kolkuttomista työehdoista, mutta parhaimmillaan myös positiivisesta asenteesta ja yhteishengestä. Vakavista juonteistaan huolimatta Kaupustelija on vetävä ja monin paikoin hauska kertomus, joka vilisee mieleenpainuvia henkilöhahmoja.
Mervi Koskisen kiitellyn Piika-romaanin päähenkilö oli moderni maataloustyöntekijä. Nyt Koskinen on tarttunut toiseen päivittyyn ammattiryhmään, nykyajan kaupustelijoihin, puhelinmyyjiin.
Esittely
Piika-romaanista kiitoksia saanut Mervi Koskinen käsitteli esikoisessaan modernia maataloustyöntekijää. Nyt hän on tarttunut toiseen päivitettyyn ammattiryhmään, nykypäivän kaupustelijoihin, puhelinmyyjiin. Heidän kohdallaan kysymys on usein valinnanvapauden puuttumisesta ja tolkuttomista työehdoista, mutta myös positiivisesta asenteesta ja yhteishengestä.Anni Mäkelällä on ollut huonompiakin vaihtoehtoja kuin provisiopalkkainen telemarkkinointi, jossa hän on todella hyvä. Mummonmökissä asustava eläinrakas Anni on joutunut lopettamaan yhden koiristaan. Ikävä tapaus laukaisee mielenterveyden häiriön ja tapahtumaketjun, jonka kuvaus hakee vertaistaan.
Vakavista juonteistaan huolimatta Kaupustelija on vetävä ja monin paikoin myös hauska teos. Kerronta etenee notkeasti ja esittelee mieleen jääviä persoonia pornoaddikti-Tuuresta yhteiskunnallisesti heräävään myyntipäällikköön.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Mervi Koskinen |
| Teoksen nimi | Kaupustelija |
| SKU | P-KAUP-91A92D |
| Avainsanat | huumori, aikalaistarina, puhelinmyyjä |
