Michael Connelly : Luottamuksen hinta
Alkaen 7,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-LUOT-F604C2

Michael Connellyn "Luottamuksen hinta" syöksee lukijat Los Angelesin poliisilaitoksen synkkään menneisyyteen ja poliittisiin verkostoihin, kun Harry Bosch kohtaa haastavia rikostapauksia.
Takakansi
"Nyt on juhlan aika: Connelly on kirjoittanut uuden kirjan, ja Harry on palannut!" - Huffington PostHarry Bosch on saanut luvan lykätä eläkkeelle siirtymistään vielä kolme vuotta, ja enemmän kuin koskaan ennen hän haluaa tapauksia ratkaistavakseen. Yhtenä aamuna niitä tulee kaksi. Vuonna 1989 tapahtuneen seksuaalimurhan todistusaineisto tutkitaan rutiininomaisesti uudestaan nykyaikaisin menetelmin. Löytynyt verijälki osoittaa tuomitun seksuaalirikolliseksi, mutta tämä on ollut tapahtuma-aikaan vasta kahdeksanvuotias. Onko teknisissä tutkimuksissa siis tehty virhe, jolloin iso joukko uusien todistajien nojalla tuomittuja rikollisia vapautuisi tuomioistaan? Samaan aikaan vaikutusvaltaisen ja korruptoituneen kaupunginvaltuutetun Irvin Irvingin poika löytyy kuolleena, ja Irving vaatii, että Boschin on johdettava kuolemantapauksen tutkimuksia. Boschilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin noudattaa vanhan arkkivihollisensa vaatimusta.
Jäljet näyttävät johtavan kolme vuosikymmentä toimineen seksuaalirikollisen jäljille ja Los Angelesin poliisilaitoksen synkkään menneisyyteen ja poliittiseen nykyisyyteen.
Esittely
Harry Bosch on saanut luvan lykätä eläkkeelle siirtymistään vielä kolme vuotta, ja enemmän kuin koskaan ennen hän haluaa tapauksia ratkaistavakseen. Yhtenä aamuna hän saa kaksi.Vuonna 1989 tapahtuneen seksuaalimurhan todistusaineisto tutkitaan rutiininomaisesti uudestaan nykyteknisin menetelmin. Löytynyt verijälki osoittaa tuomittuun seksuaalirikolliseen, mutta tämä on ollut tapahtuma-aikaan vasta kahdeksanvuotias. Onko teknisissä tutkimuksissa siis tehty virhe, jolloin iso joukko uusien todisteiden nojalla tuomittuja rikollisia vapautuisi tuomioistaan"
Samaan aikaan vaikutusvaltaisen ja korruptoituneen kaupunginvaltuutetun Irvin Irvingin poika löytyy kuolleena. Irving vaatii, että Harryn on johdettava kuolemantapauksen tutkimuksia. Harrylla ei ole muita vaihtoehtoja kuin noudattaa vanhan arkkivihollisensa vaatimusta. Tapausten jäljet näyttävät johtavan kolme vuosikymmentä toimineen seksuaalirikollisen jäljille ja Los Angelesin poliisilaitoksen synkkään menneisyyteen ja poliittiseen nykyisyyteen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Michael Connelly |
| Teoksen nimi | Luottamuksen hinta |
| Alkuteos | The drop |
| SKU | P-LUOT-F604C2 |
