Miestutkimuksen metodologiaa

Miestutkimuksen metodologiaa tarjoaa kattavan katsauksen suomenkielisen miestutkimuksen menetelmiin ja metodologisiin lähestymistapoihin. Kirja tuo esiin tutkijoiden ratkaisuja erityisesti miesten ja poikien tutkimukseen liittyviin metodologisiin haasteisiin.
Kenelle: Soveltuu sukupuolentutkimuksesta kiinnostuneille ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoille.
Miestutkimuksen metodologiaa on ensimmäinen suomenkielinen miestutkimuksen menetelmiä ja metodologioita esittelevä teos. Siinä tarkastellaan miehiä, poikia ja mieheyttä koskevaa tiedontuotantoa sekä miesten tutkimisessa hyödynnettyjen käsitteiden, teorioiden ja metodien suhdetta. Teoksen kirjoittajina on tutkijoita niin yhteiskunta- kuin kasvatustieteistä sekä humanistisilta aloilta. He esittelevät miehiin ja poikiin eri tavoin liittyviä tutkimuksiaan ja kertovat kuinka ovat ratkaisseet tutkimustyössä kohtaamiaan metodologisia ongelmia.
Kirjassa pohditaan esimerkiksi sitä, minkälaisia haasteita liittyy sensitiivisiä aiheita käsitteleviin haastatteluihin tai miesvaltaisissa (työ)yhteisöissä tehtyyn etnografiseen kenttätyöhön? Millaista tietoa erilaisilla haastattelumenetelmillä voidaan tavoittaa rodullistetun mieheyden toimijuudesta? Kuinka visuaaliset ja taidelähtöiset tutkimusmenetelmät mahdollistavat miehille ja pojille vaikeasti käsitteellistettävien asioiden ilmaisun? Entä miten tutkia kriittisesti manosfääriä, politiikan miehisyyttä ja punk -yhtye Rytmihäiriön alkoholinhuuruisia sanoituksia.
Kirjan tarkoituksena on tarjota virikkeitä ja näkökulmia erityisesti miehiä ja poikia käsittelevän sukupuolitietoisen tutkimuksen tekemiseen sekä haastaa tutkija pohtimaan tutkimusprosessissa tekemiään valintoja ja omia lähtöoletuksia. Miestutkimuksen metodologiaa soveltuu laadullisten tutkimusmenetelmien oppikirjaksi niin ammattikorkeakouluihin kuin yliopistoihin sekä hakuteokseksi tutkijoille.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Toimittanut: Timo Aho, Jiri Nieminen ja Arttu Salo |
Teoksen nimi | Miestutkimuksen metodologiaa |
SKU | P-MIES-98F8DD |