Mihaly Babits : Haikarakalifi

Elmer Táborv oli herraslapsi, varakas poika ja koulunsa paras oppilas. Kaikki toverit pitivät hänestä ja ihailivat häntä, koska hän oli kaunis ja taitava lapsi. Ystävät hemmottelivat häntä; syntymästään saakka hän oli kylpenyt rakkaudessa, jolle ei osannut antaa arvoa.

Elmer oli aina nähnyt pahoja unia. Eräänä yönä hän heräsi merkilliseen uneen, jossa hän oli puusepän vähäinen oppipoika, kurjista kurjin, ainaisen tukkapäilyn ja kirosanatulvan kohde. Sama uni hiipi joka yö Elmerin alitajuntaan heti hänen painettuaan päänsä pehmeälle tyynylle, kunnes yöt muuttuivat yhdeksi painajaiseksi ja uni ja todellisuus sekoittuivat toisiinsa. Kuka takaisin, että juuri tämä kaunis elämän oli totta eikä se toinen?

Mihály Babits, Unkarin vuosisadan alun huomattavimpiin kuuluva modernisti, on käsitellyt klassista hyvän ja pahan, elämän ja unohduksen ja varjojen polun vastakkaisasettelua nuoren pojan ahdistuksen kuvauksessa tavanomaista syvällisemmin ja eettisiä luokkakuvateemoja sen jo todellisudan vähimmäismaissa, kunnes ne hätkähdyttävässä lopussa sulautuvat täydellisesti toisiinsa.