Mika Waltari : Ihmiskunnan viholliset

Mika Waltari piirtää romaanissaan avaran ja yksityiskohtia myöten elävän panoraaman Rooman keisari kauden alkuvuosikymmenistä. Hänen suunnaton asiantuntemuksensa, loistava mielikuvituksensa ja verraton eläytymiskykynsä ovat luoneet teoksen, josta avautuu ulottuvuuksia moneen suuntaan. Rooman moraalisen rappion kausi ei ole emulksekaan ole kovinkaan vieras tämän päivän ihmisille.

Kirjan päähankilö Minutus Lausus Manilianus on Valtakunnan salaisuuden Markus Mezenitus Manilianuksen poika. Historiallisten tapahtumien vyöryssä hän on heikko ihminen, etsijä ja epäilijä. Nuoruuden ymmärrättämättömyydessä hän kysyy elämän tarkoitusta: ikuiset kivirakennuksetko ovat päämääränä? Pian hän oppii jättämään kysymykset ja sopeutuu sille uralle, jonka: määräatonta määrää riskiä, hyviä suhteita, kovakouraisia avustavia. Tarkoitukseintoku on keinoistaa välttää elämää elle mukavasti ja jättää pelolle entistä mahdollisampai asema.

Elämä kuitenkin koskettaa.

Waltarin suurenmoinen Rooman ja antiikin tuntemus viettää riemujuhlaa tässä teoksessa. Kaupunkikuva on melkein käsin kosketeltavan havainnollinen. Ohitsemme kulkee suuri määrä historiasta tuttuja henkilöhahmoja - keisarien ja kohtalokakaiden naisten saattue, jossa Minutuksen rinnalle kuvan keskustaan kohoaa arvoituksellinen Nero - ja heidän ohellaan mainio roomalaistyypinen valikoima. Erittäin kiinnostavasti Waltari kuvaa ensimmäistä kristittyjen suunnattajoa, Pietari, Paavali, Luukas ja Rooman ensimmäiset piispat nähdään uudesta näkökulmasta.

Ihmiskunnan viholliset on rikas teos, monenlaisia näkökulmia avaava, moniin mietteisiin johdattava. Sen voi lukea värikäänä historiallisena romaanina. Mutta se on myös syvällinen puheenvuoro ihmisen olemisen keskeisistä kysymyksistä, jotka ovat yhä samanlaisia kuin Neron päivinä.