Mika Waltari : Turms, kuolematon : hänen mainen elämänsä noin 520-450 e. Kr. kymmenenä kirjana

Elämänsä iltaan ehtinyt, paljon nauttinut ja paljon kärsinyt, joka solullaan vaiheikkaan elämänsä elänyt, vierailla mailla vaeltanut, lopulta etruskilaiselle kotikunnalleen päättynyt, valtakuntansa kunniavanhuksena kansalleen onnea ja rauhaa rukoillut Turms, kuolematon, kertoo tässä Mika Waltarin suuressa romaanissa merkillisen elämäntarinansa.

Romaanin polveileva juoni on rikas ja monisärmäinen kuin elämä itse. Se on hämmästyttäviä yllätyksiä täynnä, eikä sen kulkua voi ennalta aavistaa. Se on valtava näytelmä, joka esitetään silloin tuoreen maailman kaikilla äärillä ja jossa sen moniin eri kansallisuuksiin kuuluvat ihmiset nauttivat ja iloitsevat elääksensä sitä, mikä ihmisten mielestä on nautinto ja iloa.

Turmsin vaiheet alkavat hänen poikansa ensi kerran ylöttyessä isänsä usein Efesoksessa salaman halkaiseman kiveen. Hän tuli nuoruudessaan suorittaneeksi kohtalokkaan tuhopolton, josta aiheutunutta kostoa hän joutuu pakenemaan Delfoin temppeliin ja sen jälkeen vaeltamaan kodittomana maasta maahan ja osallistumaan persialaissotien merkitettäviin. Hänen elämänsä ratkaisevimpia tapauksia on Arsinoen, Erykin Afroditen papittaren kohtaaminen Sisiliassa ja tämän ryöstäminen omaksi naisekseen.

Turmsissa ruumiillistuu persialaissotien aikakauden voimakas elämänopeinto kaikissa sen vivahduksissa. Hänen elämänsä muisteluja ja itsetutkistelujen loputtokaan on toteamus, että ihminen, joka täysin ja perinjuurin tuntee itsensä niin kuin hän, ei olekaan enää kuolevainen, vaan jumalan kaltainen kuolematon – jolla on valta palata takaisin maan päälle uuteen elämään. Silloin hänen ei tarvitse aloittaa alusta, vaan hän voi alkaa siitä, mihin lopetti, koska on palatessaan lyövä halutansa panemastaan majakosta kohtalonsa kivet, jotka palaavat hänen mieleensä hänen entisen elämänsä kokemusten summan. Näin miettien hän saattaa pelottomin mielin siirtyä rajan taakse – suojelushenkensä helmaan.