Mikis Theodorakis : Minun lauluni, minun tieni, minun Kreikkani

»Yksi tärkeimmistä asioista, joista on syytä puhua, on kreikkalaisuus, koska juuri sen everstit halusivat tuhota. Kreikkalaisuus on meidän sielumme, juuri se antaa meille voimaa elää, se on meidän menneisyytemme ja samalla uskomme tulevaisuuteen sekä siihen, että tämä tulevaisuus on menneisyytemme arvoinen. Se ei ole shovinismia eikä nationalismia, vaan jotakin paljon suurempaa, ylevämpää ja kauniimpaa. Kreikan kansa on kuin lapsi. Hymyllä ja lempeydellä sen voi helposti voittaa puolelleen, mutta kovuudella siihen ei saa minkäänlaista kosketusta.»

Näin sanoo Mikis Theodorakis, kreikkalainen ja maailmankansalainen, jonka elämä on kuin laulu, rakkauslaulu, sotaulu, toivon laulu. Leimaavassa tilityksessään Theodorakis puhuu suhteestaan aikaan, elämään ja politiikkaan, taiteeseen, musiikkiin ja kulttuuriin — ja ennen muuta Kreikkaan ja Kreikan kansaan, muusaansa ja rakastettuunsa, jonka vapauden puolesta hän on taistellut kolmen vuosikymmenen ajan, jonka kipeän todellisuuden hän on viestittänyt maailmalle uudessa, väkevästi kansanomaisessa musiikissaan.