Mikko Laaksonen : Yleisen edun niin vaatiessa

Tasavallan presidentti myönsi 26. 5. 1978 Mikko Laaksoselle eron verohallituksen pääjohtajan virasta. Yleinen etu oli näin vaatinut. Tästä alkaa Mikko Laaksosen yksityiskohtainen kuvaus 1970-luvun kohutuimman virasta erottamisen syistä, koko verohallintoa me ravistelleesta Salora-skandaalista ja lahjusepäilyistä. Laaksonen kertoo rehellisesti ystävyydestään Jouko Nordelliin, mieheen jonka tuli aiheuttaneeksi hänelle murhetta ja harmia enemmän kuin kukaan toinen. Hän kuvaa tulkivenkatkuisia kuulusteluja, joissa pöytäkirjat poimittiin roskakoreista ja joissa uhkailtiin takavarikoinnilla ja pidättämisellä. Hän selvittää oikeudenkäyntejä ja kamppailuaan syyttäjien kiivokon väitteitä vastaan – milloin alkoholin salakuljetuksesta, milloin luvattomasta ulkomaanmatkasta ja lahjusteorioista. Käsitellessään pääjohtajakauttaan Laaksonen esittelee tärkeimpiä ratkaisujaan ja painii koko virkauransa ajan vitkuttelu- ja kiertelymeluamista. Hän arvostelee kipeästi verotuksen epäkohtia ja selvittääkin ainoana asiantuntijana suurta suosiota suomalaisessa yhteiskunnassa saavuttaneen veronkierron ja oheisilmiöt. Mikä pankkiohimen yritysjohto, tapaako verotus yritteliäisyyden ja kumpaa olisi verotettava, työtä vai kulutusta? Laaksonen paljastaa hätkähdyttäviä tietoja, miten vähän ihmiset yleensä tietävät verotuksesta ja kuinka paljon ne, jotka tietävät, syyllistyvät verovilppeihin ja verorikoksiin. Tähän liittyen hän selvittää, miten syntyivät epäilyt pankkien pimeistä tileistä. Miten perustettiin verohallituksen kuulut kommandoryhmät ja miten yllättäväksi iskuksi tarkoitettu pankkitarkastus kaatui viime hetkellä korkeaan poliisijohtoon ja oikeuskansleriin.