Mikko Vienonen & Juha Niemi : "Yeah! Yeah! Tässä tulemme"

The Beatles phenomenon swept into Finland, reshaping youth culture despite the band never performing live in the country. Mikko Vienonen and Juha Niemi provide an in-depth exploration of the Fab Four’s lasting impact on Finnish music and society.
Kenelle: For those interested in the history of the Beatles and pop music
Kiistatta - siis kiistatta - maailmanhistorian merkittävin popyhtye The Beatles on tunnetusti esiintynyt äänitteillään, elokuvissa, lukemattomissa kirjoissa ja lehdissä, monien maiden ja kaupunkien keikkapaikoissa, radiossa, televisiossa, haaveissa ja ties missä muualla. Mutta ei Suomessa.
Kuitenkaan se, että Beatles ei koskaan Suomessa keikkaa soittanut, ei ensinkään tarkoita, etteikö yhtye olisi täkäläistä nuorisoa villinnyt ja siten tehnyt maastamme paremman paikan. Toimittajat Mikko Vienonen ja Juha Niemi ovat koonneet kaiken löytämänsä aineiston aikalaislähteistä lähtien ja kirjoittaneet kattavan ja pätevän kokonaisesityksen siitä, millaiseen Suomeen Beatles-ilmiö rantautui ja mitä siitä seurasi, myös bändin hajoamisen jälkeisinä vuosikymmeninä. Runsas kuvitus tukee lennokkaita
tarinoita.
Mukana on myös tyhjentävä esitys siirtymisestä auton penkkiriviltä toiselle, Paulin sylistä Johnin viereen, kohtaamisessa joka jäi Suomen ja Beatlesin merkittävimmäksi.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Mikko Vienonen & Juha Niemi |
Muut tekijät | Juha Niemi |
Teoksen nimi | "Yeah! Yeah! Tässä tulemme" |
SKU | P-YEAH-C83FAD |