Mikko With : Saakelin satanen
26,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SAAK-2AE480

Saakelin satanen delivers humor, excitement, and relatable situations for teens as it explores what truly matters in life. This story brings fresh perspective to everyday challenges with wit.
Kenelle: For youth, especially ages 13–18.
Saakelin satanen on hersyvän hauska, jännittävä ja helppolukuinen teini-ikäisille suunnattu nuortenromaani. Samaistuttava tarina kertoo siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää - vaikka sen sitten joutuisikin löytämään vaikeimman kautta.
Uuno asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa pienellä Pyhäharjun paikkakunnalla. Keväällä hän lopettelee yhdeksättä luokkaa, etsii kesätöitä, välttelee kiusaajia ja uneksii tyttökaverista. Uunon elämä on tasaisen tylsää tai ihan paskaa, vähän päivästä riippuen.
Yllättäen Uuno tempautuu mukaan tapahtumasarjaan, josta ulospääsy tuntuu mahdottomalta. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Uunolla on kolme tuntia aikaa valmistella ja toteuttaa lähikaupan ryöstö yhdessä omaperäisen kaverinsa Heikkisen kanssa. Ja kaiken lisäksi hän joutuu olemaan samaan aikaan lapsenvahtina pikkuveljelleen.
Kiskoin vanhan putkikassin vetoketjua kiinni. Kiväärin piippu sojotti edelleen ulkona. "Ei tämä mahdu mihinkään meidän laukuista. Perkele!" Vilkaisin kelloani. Kymmenen yli kahdeksan. Sale menisi kiinni vajaan kahden tunnin kuluttua.
Mikko With (s. 1971) on Limingassa asuva isä, filosofian maisteri ja johtamisen ammattilainen. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt paljon huomiota ja positiivista palautetta saanut elämäkerrallinen teos Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti, 2019).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Mikko With |
| Teoksen nimi | Saakelin satanen |
| SKU | P-SAAK-2AE480 |