Milena Michiko Flasar : Kutsuin häntä Solmioksi

15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KUTS-F674F7
Katso kaikki vaihtoehdot

Kirja sijoittuu Japaniin ja se kertoo hienovaraisesti kahden erilaisen ja eri syystä raiteiltaan joutuneen ihmisen välisestä erikoisesta ystävyydestä. Kaksikymmentävuotias nuorukainen, joka on viettänyt kaksi vuotta sulkeutuneena omaan huoneeseensa, tulee sieltä vihdoin ulos. Hän on sulkeutunut täysin omaan elämäänsä, vailla mitään ulkopuolisia kontakteja. Hän menee ulos läheiseen puistoon, jossa tapaa itseään reilusti vanhemman miehen, niin kutsutun Saleryman, millä nimellä Japanissa kutsutaan toimistoissa työskenteleviä miehiä. Miehen, jonka olettaisi istuvan päivät toimistossa eikä puiston penkillä. Tutustuttuaan toisiinsa pikkuhiljaa hieman enemmän kumpikin kertoo toisilleen oman tarinansa, joka lopulta antaa myös vastauksen siihen, mikä tuo heidät päivittäin puistoon. Auttaako traumaattisten kokemusten läpikäyminen heitä ja mahdollistaako se prosessi heille paluun takaisin yhteiskuntaan? Japanilais-itävaltalainen kirjailija avaa lukijalleen uuden oven japanilaiseen kulttuuriin.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMilena Michiko Flasar
Teoksen nimiKutsuin häntä Solmioksi
AlkuteosIch nannte ihn Krawatte
SKUP-KUTS-F674F7
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja