Minna Väisänen : Kasvaa ihmisen kaltaiseksi

Minna Väisäsen esikoisrunokokoelma tutkii mielen häiriöiden, kohtaamisten ja taiteen inspiroimia teemoja syvällisesti ja koskettavasti.
/.../
Mikä kyvyttömyys minussa
helähtää rikki
sinun sanaa sanomatta
synnyttäen äänteiden vyöryn
synnyttäen sadat sinfoniat
sisällä minussa
ikuisesti sinulta kuulumattomissa?
/.../
Runokokoelman Kasvaa ihmisen kaltaiseksi teemana on mm. mielen häiriöt sekä kohtaaminen ja
kohtaamattomuus ihmisten välillä.
Runokokoelman kirjoittamista on inspiroinut etenkin se, miten pitkän matkan Kazimir Malevitsh oli
kulkenut päätyäkseen Mustaan neliöön ja omien sanojensa mukaan aineettomaan tunteeseen noin sata
vuotta sitten.
Kasvaa ihmisen kaltaiseksi on Väisäsen esikoisrunokokoelma.
Runokokoelman kirjoittaja Minna Väisänen (s. 1969 Varkaus) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Kuvataiteen ja kirjallisuuden kytkökset kiinnostavat häntä.
Väisänen on valmistunut taiteen maisteriksi (TaM) Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004 ja osallistunut yksityis-, ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin lähinnä Suomessa. Hänen teostensa teemat vaihtelevat sisäisen maailman kokemisesta median valtaan ja tekniikat valokuvauksesta performanssitaiteeseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Minna Väisänen |
Teoksen nimi | Kasvaa ihmisen kaltaiseksi |
Avainsanat | runous, Kazimir Malevitsh, mielen häiriöt, Musta neliö |