Nicholas Sparks : Onnentuoja
Alkaen 9,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ONNE-07DD0B

Nicholas Sparksin Onnentuoja vie lukijan syvälliseen tarinaan kohtalon uskosta, valokuvan arvoituksesta ja Hamptonin pikkukaupungin salaisuuksista.
Takakansi
Unohtumaton tarina kolmen ihmisen sykähdyttävistä kohtaloistaKun merijalkaväessä Irakissa palveleva Logan Thibault löytää aamulenkillään aavikolle puoliksi hautautuneen valokuvan, hän ei vielä tiedä tavanneensa kohtalonsa. Koska kukaan ei tunnu kaipaavan Loganin ilmoitustaululle kiinnittämää hymyilevän nuoren naisen valokuvaa, hän säilyttää sen taskussaan pesämi loppuun saakka. Mutta kuvan esittämää naista, onnentuojaansa, hän ei saa koskaan mielestään.
Palkatessaan eräänä sunnuntai-iltana kennelliileen eksyneen kulkurin apulaisekseen Beth Greenillä ei ole aavistustakaan, millaista salaisuutta epäilyttävän täydelliseltä tuntuva muukalainen on jo pitkään kantanut povellaan.
Eikä Hamptonin pikkukaupungin omavaltaisen peränpitäjäheriffi Keith Clayton osaa kuvitellakaan, että törmäisi jonain päivänä sikeään vastustajaan, joka uhmaisi hänen aikeitaan voittaa takaisin ex-vaimon ja pojan silmissä menetetyt kunniiotus...
Sydämen oikkujen taikurikuvaaja Nicholas Sparks on jo yli vuosikymmenen ajan lahjoittanut maailmalle menestyselokuvinakin tunnettuja romanttisen viihteen klassikoita. Onnettuoja on hänen 13. romaaninsa.
Esittely
Kun merijalkaväessä Irakissa palveleva Logan Thibault löytää aamulenkillään hiekka-aavikolta puoliksi hautautuneen valokuvan, hän ei voi tietää jo tavanneensa kohtalonsa. Koska kukaan ei tunnu kaipaavan hänen ilmoitustaululle kiinnittämäänsä hymyilevän nuoren naisen valokuvaa, hän säilyttää sen taskussaan pestinsä loppuun saakka. Mutta valokuvan naista hän ei saa koskaan mielestään.Hamptonin pikkukaupungin omavaltainen apulaisseriffi Keith Clayton ei osaa kuvitellakaan jonain päivänä törmäävänsä sitkeään vastustajaan, joka uhmaisi hänen aikeitaan voittaa takaisin ex-vaimon ja pojan silmissä menetetty kunnioitus.
Eikä Beth Greenillä ole aavistustakaan, palkatessaan eräänä sunnuntai-iltana kennelilleen eksyneen kulkurin apulaisekseen, millaista tuhoisaa salaisuutta mies kantaa povellaan...
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Nicholas Sparks |
| Muut tekijät | Anu Niroma |
| Teoksen nimi | Onnentuoja |
| Alkuteos | The lucky one |
| SKU | P-ONNE-07DD0B |
