Nina Honkanen : Joka kymmenes vuosi
Alkaen 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JOKA-586318

Nina Honkasen Joka kymmenes vuosi on ravisteleva romaani, joka antaa äänen pankkikriisin uhreille ja nostaa esiin laman varjossa koetut perheiden vaikeudet sekä niiden jättämät syvät arvet.
Takakansi
Miltä tuntuu maata silmät auki pimeässä huoneessa kun uni ei tule? Miltä köyhyys haisee? Kuinka paljon kaksi hyvässä uskossa kirjoitettua nimeä ja maksamattomat laskut todellisuudessa painavat? Miten hauras ihmisen mieli lopulta on?Suomi ajautui vaikeaan lamaan 90-luvun alussa. Sen seurauksia maksetaan yhä. Maahan tuli yhdessä yössä 300 000 työtöntä, joista osan tragediaa syvensi lopullamme ajan maksetava takaussvelka. Suurin osa heistä oli tavallisia suomalaisia: yrittäjiä, palkansaajia, maanviljelijöitä, opiskelijoita, eläkeläisiä.
Joka kymmenes vuosi kertoo Ainon ja Pekan tarinan. He takaavat 1980-luvun lopulla vanhemman asuntolainan ja päätyvät lopulta sen maksajiksi. Parikymppiset opiskelijat joutuvat tilanteeseen, johon heillä ei ole koulutusta tai työkaluja. Mutta he eivät aio lannistua.
Romaani seuraa, miten Ainon, Pekan ja heidän kahden lapsensa kurimuksessa käy. Kuinka selvitä häpeästä, nöyryytyksestä ja arvottomuuden tunteesta, jonka luottotietojen ja arkisten perusoikeuksien menettäminen aiheuttaa? Yhden suvun onnettomuus kasvaa yleiseen oikeuden ja lohtuuden etsimiseen. Ennen kaikkea Joka kymmenes vuosi on kuitenkin kuvaus pienen ihmisen taistelusta kapitalistisessa todellisuudessa, jossa ihmisyyys on menettämässä arvonsa.
Esittely
Ravisteleva romaani perheestä laman ja takausvelkojen kourissa. Pankkikriisin uhrit saavat vihdoin äänen ja vuosientraumat purkautuvat koskettavassa teoksessa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Nina Honkanen |
| Teoksen nimi | Joka kymmenes vuosi |
| SKU | P-JOKA-586318 |
