Noora Nikka : Eirikin matka maan ääriin : musiikkisatu
10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-EIRI-511346

Noora Nikan "Eirikin matka maan ääriin : musiikkisatu" yhdistää satumaisen seikkailun ja musiikin kasvutarinaan, jossa lohikäärmeet, viikingit ja rohkeuden etsintä kohtaavat.
Kenelle: Lapset 7+
Eirikin matka maan ääriin on koko perheen musiikkisatu,
joka kertoo lapsuuden ja nuoruuden rajalla olevan pojan kasvutarinan
omaan erityisyyteensä, peilinään tyttö ja lohikäärme.
Eirikin seikkailu alkaa, kun hän lähtee kasvattilohikäärmeensä kanssa kohti pohjoisen maan kaukaisinta kolkkaa. Siellä lohikäärmeet nousevat siivilleen ja lentävät oman heimonsa luokse pesimään. Pieni, pyöreä ja perhosia rakastava lohikäärme Arnaldur ei kuitenkaan osaa lentää. Matkalla seurueen suojelijaksi liittyy viikinkityttö Freja, jonka haaveena on jonain päivänä tulla oikeaksi soturiksi.
Satua voi lukea kirjasta ja kuunnella takakanteen liitetyltä CD-levyltä. Levyn sisällön voi myös ladata omalle mobiililaitteelle kirjan sisäsivuilta löytyvästä linkistä

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Noora Nikka |
| Muut tekijät | Emiel Inkeri Nikula & Edward Grieg ym. |
| Teoksen nimi | Eirikin matka maan ääriin : musiikkisatu |
| SKU | P-EIRI-511346 |
| Avainsanat | viikingit, seikkailu, lohikäärmeet |